Kolumni: Minä ja otus

UutisOiva uutisoi paikallisesti alueella Hämeenkyrö, Ikaalinen, Jämijärvi ja Viljakkala

Meillä kotona asuu otus. Sitä ruokitaan päivittäin, ja yleensä ruokinta-ajan jälkeen murina vähenee.

Toisinaan se lakkaa jopa kokonaan.

Siihen uppoaa rahaa, ei murinaan vaan otukseen. Erityisesti silloin, kun otus pyytää käteistä. Korttiostokset ovat edelleen oman tunnusluvun takana.

Saranoita on voideltava toistuvasti. Ovien paukkuminen ei ole haitta, mutta huoltajan ja saranoiden vinkuna osuu harvoin samaan sävellajiin. Riitasointu särkee korvia. Paitsi jos pitää nykymusiikista.

Otus on helppo jäljittää. Sukkavanaa seuraamalla teinin olinpaikka huoneistossa selviää helposti, sillä perustarpeiden tyydyttymisen jälkeen se etsii talvehtimispaikan ja asettuu aloilleen hiljaisuuden vallitessa. Tämä tapahtuu useita kertoja vuorokaudessa, myös kesällä. Tapahtumaan liittyy kodinelektroniikkaa.

Aamulla otus on melko hidasliikkeinen. Nopean toiminnan jaksoja havaitaan toisinaan.

Teinin kanssa voi liikkua ulkona. Toimenpide vaatii erikoisjärjestelyjä ja hermostollista vakautta. Ulkoilu on kuitenkin palkitsevaa. Siellä on vähemmän ovia ja voitelua kaipaavia saranoita.

On huomioitava, että viestintä ulkotiloissa tapahtuu mimiikan, viittomien ja telepatian avulla.

Mulkaisu kertoo, että huoltajan on pidettävä riittävä välimatka otukseen, jotta tämän lajitoverit eivät yhdistä teiniä takana värjyvään henkilöön. Valepuku helpottaa tilannetta.

Viittilöinti osoittaa, että oikea kauppa on löytynyt.

Telepatian avulla huoltajan on selvitettävä, mitä teini sieltä haluaa.

Otus kuitenkin kasvaa, ja sen odotetaan rauhoittuvan aikanaan. Riittävän syrjäisessä paikassa sen kanssa on mahdollista viestiä puheäänellä, ja ulkopuolisten katseiden ulottumattomissa se osoittaa kiintymystään halaamalla.

Ville Koivisto