Kikyä ja muuta historiaa

Käynnissä olevissa työehtosopimusneuvotteluissa kinastellaan muun muassa kiky-sopimuksen vuoksi lisätyistä tunneista tai työpäivistä vuotuiseen työaikaan. Edellisen hallituksen työkalupakista kaivettu kiky ei kuitenkaan ole mikään uusi keksintö. Työaikaa ja työnteon ehtoja on määritelty jo vuosisatoja.Sakari Ilomäki kolumni

Vuonna 1664 Ruotsissa annettiin asetus, jossa määrättin, että ”palkollinen saa vapaata seitsemän yötä palvelusvuoden välissä, ei enempää.” Asetus vahvisti aiemman käytännön runtuviikosta, joka seurasi palvelijain vuosipäivää, Mikkelinpäivää.

Runtuviikko oli palvelusväen vapaaviikko, joka oli perinteisesti iloisen elämän aikaa tansseineen ja vierailuineen. Runtu-nimitys on lainattu muinaisruotsin drunta-sanasta ja tarkoittaa rehvakkaasti viettyä juhlien jälkiaikaa. Liekö runtuviikko ollut alkusysäys pikkujouluperinteelle?

Edellisellä työmarkkinakierroksella vuonna 1335 oli työnantajapuolen (ja itse asiassa lähes kaikkien muidenkin puolten) kuningas Maunu Eerikinpoika julistuksellaan lopettanut orjuuden ja siirryttiin palvelusväen vuosisopimuskäytäntöön.

Vuosisopimuksien uusimisajankohdaksi soveltui agraariyhteisössä mainiosti satovuoden loppu. Työmarkkinasyksy on terminä sittemmin ollut niin vilkkaassa käytössä, että suorastaan harmittaa Maunun päätös olla hakematta luomukselleen tavaramerkkiä. Eipä olisi Ruotsin hovilla taloushuolia, jos ”kuuman työmarkkinasyksyn” teostokorvaukset ropisisivat kuninkaallisten edustustilille.

Jo keskiajalla dynaamisessa pohjolassa uudistettiin yhteiskuntaa jatkuvasti. Luonnollisesti uudistukset kohdistuivat myös työmarkkinoille, joilla sopimuskäytäntöjä päivitettiin ketterästi lähes joka toisella vuosisadalla. Suomessa palvelusväen muuttopäivä siirrettiin vuonna 1816 mikkelistä marraskuun ensimmäiseksi päiväksi, mikä pidensi maataloustyöväestön vuotuista vapaata.

Muutos osui murroskohtaan. Suomi oli hiukan aikaisemmin asemoinut itsensä ulkopoliittisesti uudelleen. Se ei ollut enää Ruotsin syrjäinen itäinen maakunta, vaan Suomen suuriruhtinaskunta ja Venäjän keisarikunnan läntistä kolkkaa.

Hämmentävän monelta historiantutkijalta on jäänyt huomaamatta, että Suomi ottikin siis ensimmäisen askeleensa kohti länttä jo Porvoon valtiopäivillä 1809, kun itäisestä maakunnasta tuli läntinen suuriruhtinaskunta. Tämä asettaa uuteen valoon myös J.K. Paasikiven väitteen, ettemme muka voisi maantieteelle mitään.

 

Sakari Ilomäki

toimittaja