Kellaritanssi saa ensi-iltansa Vilskeessä

Teatteriyhdistys Wimman nuorisonäyttis esitys Kellaritanssi saa ensi-iltansa marraskuussa liikuntahalli Vilskeessä. Koreografiaa treenaamassa eturivissä Oona Jokinen, Inna Routakangas ja Paula Raappana, toisessa rivissä Martta Laakso, Aliina Routakangas ja Minea Ketola.

VILJAKKALA. Teatteriyhdistys Wimman nuorisonäyttiksen näytelmä Kellaritanssi oli kenraaliharjoitusta vaille valmis, kun koronaepidemia pysäytti Suomen. Esitykset Viljakkalan seurojentalolla oli pakko perua, mikä oli iso pettymys sekä esiintyjille että ohjaaja Jari Hiltuselle.

Koska esitys oli valmiiksi harjoiteltu, pohdinnassa oli näytelmän esittäminen kesäteatterissa mutta siitä ajatuksesta luovuttiin ja ensi-ilta on siirretty loppusyksyyn, marraskuun loppupuolelle. Harjoitukset aloitettiin uudelleen elokuussa ja esiintyjäjoukkoon on tullut muutoksia.
– Uusia kasvoja on mukana itse asiassa enemmän kuin vanhoja, Hiltunen toteaa syksyn kolmansissa harjoituksissa.

Myös esityspaikka vaihtuu, kun seurojentalon näyttämön sijaan Kellaritanssia tanssitaan liikuntahalli Vilskeessä, jossa ryhmä myös harjoittelee viikoittain.
– On hienoa, että nuorisonäyttis saa kunnian avata Vilskeen kulttuuriareenana, Hiltunen sanoo.

Uudessa liikuntahallissa Kellaritanssi on ensimmäinen näyttämötaiteen esitys, mutta tuleva ensi-ilta on merkkipaalu myös ohjaajalle.
– Korona perui tai siirsi kolme suunniteltua ensi-iltaa, ja tästä tulee 60. ohjaamani ensi-ilta, Hiltunen sanoo.

Jotenkin tuntuu kovin sopivalta, että ohjaajan juhlaensi-illassa näyttämöllä ovat nimenomaan Wimman nuorisonäyttiksen tähdet.

Ennen sitä on kuitenkin harjoiteltava esitys, jonka esiintyjäkaarti on mennyt kevään jälkeen suurelta osin uusiksi. Nimensä mukaisesti tanssilla on esityksessä näkyvä rooli.
– Näytelmä kertoo kaveruksista, jotka haluavat perustaa tanssiryhmän ja treenata tanssiesityksen, kertoo Touhun roolia esittävä Paula Raappana.

Touhu on esityksen keskushahmo, aktivisti, joka järjestää kaiken. Toinen keskeinen hahmo on Jess, jota esittää Inna Routakangas. Jess on Touhun kaveri, jota kuvataan ytimekkäästi sanaparilla ”aika hyvä”.

Seppojuhani Ruotsalaisen käsikirjoittama näytelmä on lapsille ja nuorille suunnattu komedia ja musiikkinäytelmä, joka jakautuu selkeästi kahteen osioon: ensimmäisessä osassa harjoitellaan tanssiesitys, joka toisessa osassa esitetään.
– Tämä on näytelmä näytelmästä ja siihen valmistautumisesta, Hiltunen kiteyttää.
– Näytelmä kertoo kaveriporukasta, ja tätä harjoitellessa meistäkin on tullut kavereita, jatkaa Raappana.

Nuorisonäyttis tuo siis yhteen eri-ikäiset teatteriharrastajat, ja Kellaritanssin esiintyjien ikähaitari ulottuu kahdeksasta 15:een vuoteen.

Ohjaajan ikä voidaan tästä haitarista unohtaa, mutta yksi tärkeä rooli on vielä mainitsematta: tanssiesityksen koreografiat on rakentanut Rosanna Heinonen.
– Ideat ja elementit tanssiesityksiin sekä musiikkivalinnat ovat esiintyjien, minä koostin niistä neljä tanssia, jotka esityksessä nähdään, Heinonen kertoo.

 

Sakari Ilomäki