Kaksi Ikatalta valmistunutta on ehdolla vuoden artesaaniksi

Toinen Ikatan ehdokkaista Mia Lorenz (takana) Sillanpää-oopperan kuoropukujen lomassa. Etualalla myös opiskelija Jenna Rinta-Kännö.

IKAALINEN. Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitokselta tänä vuonna valmistuneet turkulainen rakennusrestauroinnin artesaani Jonne Lindholm ja vaasalainen vaatetusalan artesaani Mia Lorenz ovat ehdolla vuoden artesaaneiksi. Lisäksi ehdolla on raumalainen puualan artesaani Marko Seppälä.
Kilpailu on tarkoitettu tänä vuonna käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksista valmistuneille tai valmistuville. Tavoitteena on pitää yllä ja lisätä suomalaisen käsityön arvostusta, edistää tietoisuutta alalle valmistuvista kädentaitajista sekä edistää vastavalmistuneiden artesaanien työllistymismahdollisuuksia.

Voittaja julistetaan Suomen Kädentaidot -messuilla perjantaina 16. marraskuuta. Vuoden artesaani valitaan nyt kymmenennen kerran, ja viisi kertaa tunnustus on mennyt Ikatalta valmistuneelle.

 

Liisa Raipala