Joulunavaus ja Marrastori vetivät väkeä

Hämeenkyrön joulunavauksessa kunnanjohtaja Antero Alenius muistutti puheessaan paikallisuuden arvostamisesta.

HÄMEENKYRÖ. Kunnan, yrityspalveluiden ja yrittäjäyhdistyksen joulunavaus Kyröskosken torilla houkutteli jonkin verran väkeä paikalle aamuyhdeksäksi. Kunnanjohtaja Antero Alenius muistutti tervehdyspuheessaan paikallisuuden arvostamisen tärkeydestä ja lähimmäisistä huolehtimisesta. Parkunmäen Apassien C-tyttöjen tonttuparaati kulki Kyröskoskelta Tippavaaran kautta kirkonkylälle.

Hämeenkyrön Yrittäjien joulupuurotarjoilu maistui joulunavauksessa Kyröskosken torilla.

 

Marrastorin myyjäiset levittäytyivät Kehäkukan pihapiiriin ja Heiskalla eri rakennuksiin, joten kävijöillä oli mahdollisuus pysytellä turvallisesti ”kyröläisen etäisyyden” päässä toisistaan. Ilahduttavan moni oli sonnustautunut kasvomaskiin.

Marrastorin tunnelmia kehäkukan pihamaalla.

 

Marrastorilla oli tarjolla myös Ikatan osaajien töitä.

 

Nämä eivät ole poropeukalon nikkaroimia. Vaan partiolaisten.

 

Marrastoripäivänä Heiskalla pääsi poniajelulle.

 

Marrastorin myyjäisissä Heiska-salissa oli tarjolla taidokkaita käsitöitä.

 

Tonttula on saanut vieraita.

 

 

Sakari Ilomäki