Joulukahvit saattelivat Päivi Seppälän eläkkeelle

Kaupungin asiat ovat olleet Päivi Seppälälle aina läheisiä, hän kertoi tervehtimään poikenneille kaupunginhallituksen puheenjohtajalle Ilmo Kallille, kaupunginjohtaja Kari Toloselle ja perusturvajohtaja Timo Tallilalle.

IKAALINEN. UutisOiva tarjosi lukijoilleen viime perjantaina joulukahvit sekä Hämeenkyrön että Ikaalisten konttoreilla. Samoihin aikoihin osui Pohjois-Satakunnan ja UutisOivan pitkäaikaisen toimittajan Päivi Seppälän siirtyminen eläkepäiville. Moni joulukahville ja -pullalle poikennut halusikin muistaa Ikaalisten kahveilla tuttua toimittajaa.

Esimerkiksi Ossi Ritakorpi innostui antamaan Seppälälle ohjeita eläkepäivien viettoon.
– Pitää elää täysillä, nukkua tietysti hyvin ja käydä vaikka vesijumpassa tai kuntosalilla, Ritakorpi opasti.

Hyviltä kuulostivat, nyökytteli Seppälä. Autokoulua Ikaalisissa pitäneen Ritakorven kanssa niin Seppälä kuin muutkin toimittajat ennättivät tehdä jutun jos toisenkin, oli sitten aiheena liukkaan kelin kurssi tai naisten autontuntemuskurssi.
– Autokoulustahan on monesti haettu aiheita auto- ja liikenneteeman juttuihin, Seppälä muisteli.

Osmo Särkilahti toivotti Päivi Seppälälle kukkapaketin kera hyviä eläkepäiviä.

 

 

Pentti Lappalainen oli yksi Pävi Seppälän kukkasaalista kasvattaneista. Taustalla kahvittelevat Ritva ja Aarre Jalaskoski.

 

 

Kalevi ja Sirpa Leppälä toivottivat hyvät eläkepäivät. Kalevi Leppälän kanssa on Seppälä tehnyt muun muassa monet kalastusjutut.

 

 

Kahvittelemassa olleen Kalevi Leppälän luona Seppälä muistaa käyneensä ainakin kahdesti. Juttua on tehty Kyrösjärven Kalakavereista ja Ikaalisten Invalidit ry:stä, ja olipa Seppälä kerran toimittajana mukana veneessä uistelukisoissa.
– Velipoika Kanadasta oli mukana, ja meidän veljesten nimet menivät jutussa ristiin, Leppälä muistelee, hymyillen kylläkin tästä saamastaan ”ylennyksestä” kanadalaiseksi.
– Nimivirheet ottavat aina tosi paljon päähän. Ja kun toimittajan käsiala on sellaista, että siitä saa selvää itse – ainakin useimmiten – nimet pitää kirjoittaa tosi selkeästi, Seppälä sanoo.

Yhtä tiettyä lehtijuttua on mahdoton nostaa mieleenpainuvuudessaan yli muiden. Se Seppälälle kuitenkin on selvää, mikä työssä on ollut parasta.
– Ihmisten tapaaminen. Olin aikaisemmin seitsemän vuotta töissä Parkanon Listalla, ja työssäni puhuin paljon puhelimessa, ja siinä tuli samalla höpistyä muutakin. Ajattelin, että kunpa olisi työ, jossa voisi tavata ihmisiä.

Toimittajana myös pääsee sellaisiin paikkoihin, joihin ei välttämättä muuten pääsisi.
– Olen tykännyt siitä, kun esimerkiksi syntymäpäiväjuttuja tehdessä pääsee ihmisten koteihin, heidän ikiomaan ympäristöönsä. Ja kun haastatellaan erilaisten asioiden tekijöitä ja harrastajia, ihmiset ovat yleensä innoissaan asiasta, ja on etuoikeus päästä tapaamaan heitä.

 

Kaupunki piipahti tervehtimässä

Läheisiä Seppälälle ovat olleet aina myös Ikaalisten kaupungin asiat. Tämä juontaa juurensa siihen, että hänen isänsä aikoinaan toimi Ikaalisten kunnansihteerinä ja osan ajasta samalla myös epäitsenäisen Ikaalisten kauppalan johtajana. Nämä mietteet hän kertoi kaupungin puolesta kukkapukettia tuoneille kaupunginjohtaja Kari Toloselle, kaupunginhallituksen puheenjohtajalle Ilmo Kallille ja perusturvajohtaja Timo Tallilalle.
– Käyn katsomassa aina kaupungin esityslistoista, mitä on vireillä, vaikka en itse juttua olisikaan tekemässä.

– Eikös me tehty juttua, kun Finlayson lopetti kutomisen Ikaalisissa? Seppälä muistelee Seija Mattilalle, joka aikoinaan työskenteli Finlaysonin Ikaalisten tehtaalla.

Ikävästä lopettamispäätöksestä huolimatta tuolloin tunnettiin rahtunen ylpeyttäkin, koska Ikaalinen oli viimeinen paikka Suomessa, jossa Finlaysonilla oli kutomistoimintaa.
– Myös Finlayson oli minulle läheinen asia, koska sekin liittyi isäni historiaan. Finlayson oli aikoinaan Ikaalisten ensimmäinen teollisuuslaitos, ja isä kävi kunnansihteerinä Porissa neuvottelemassa sen tulosta.
– Mutta aluksi ei tykätty ollenkaan, että Ikaalisiin tulisi tehdas: ajateltiin, että se tuo huonoja ihmisiä ja juopottelua, Mattila muistelee.

Hän kiitteli Seppälää myös tämän kirjoittamista, Ikaalinen Oy:n kustantamista kirjoista. Parhaillaan menossa onkin toinen lukukierros kunnanlääkäri Aimosesta kertovasta kirjasta.
– Hyllyssä on myös kirja Vanhasta kauppalasta, ja sen voi sieltä aina napata uudelleen luettavaksi, Mattila sanoo.

 

Liisa Raipala

 

 

Hämeenkyrön kahveilla vaihdettiin kuulumiset

HÄMEENKYRÖ. UutisOivan Hämeenkyrön toimipisteessä ovi kävi kahdessa aallossa joulukahvien merkeissä. Ensimmäinen aalto alkoi ilahduttavasti heti tarjoilun alettua ja toinen aalto ajoittui myöhäiseen iltapäivään. Kaikkiaan väkeä kävi joitain kymmeniä.

Puheenaiheet kahvipöydässä vaihtelivat ilmojen ihmettelystä jouluun valmistautumiseen. Pöydän ääressä monet tuttavat vaihtoivat kuulumiset.
– Hyvä, kun tuli laitettua jouluvalot ajoissa, jo ennen adventtia, totesi Klaus Pentti.

Maija Lehtinen pistäytyi Hämeenkyrön konttorilla.

 

 

Ulla ja Klaus Pentti pistäytyivät toimituksessa.

 

 

Anneli ja Erkki Hiiri sekä Seppo Asumalahti vaihtoivat kuulumisia.

 

 

Maija Lehtinen puolestaan käytti tilaisuuden hyväkseen ja kävi tutustumassa UutisOivan henkilöstöön.
– Terve, kukas sinä olet ja millaisia juttuja teet, aloitti Lehtinen keskustelun toimittajan kanssa.

 

Tuukka Olli