Jotta maailma olisi kaunis huomennakin

– Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille. Ja mielen vapaus.

Tätä Irwin Goodmanin teosta hyräilin viime tammikuussa kävellessäni Filippiinien miljoonakaupungin värikkäillä slummialueilla. Mihin mahtoi maailman kauneus olla piilotettuna niillä seuduilla? Siellä astellessani jalkojeni alle jäi lähinnä kasaan rytistyneitä muovipulloja ja -pusseja, joita koristi haalistuneiden, kaikille tuttujen, brändien logot. Alue ei ollut värikäs uudenlaisen kaupunkiarkkitehtuurin tai innovatiivisten sivistys- ja kulttuuritoimen ratkaisujen vuoksi. Väriloistosta vastasi muoviroska.

Muutaman vuoden ikäinen tyttö istui muovikasan juurella ja tutkiskeli sitä. Vierellä alueen miehet yrittivät järjestää jätehuoltoa eli polttivat roskia roviolla. Käry oli sietämätön ja rintaani puristi. Koin ilmastoahdistusta.

Suomeen palatessani vastareaktioni Filippiineillä kokemaani oli seuraavanlainen: muutin ylhäiseen yksinäisyyteen luonnon läheisyyteen ja perustin kasvimaan. Itse asiassa aivan ensiksi vein muutaman Ikean kassillisen vaatteita Pelastusarmeijalle. Shoppailin kirpputorilla ja aloin kierrättämään. Unelmoin syrjäseuduille muuttamisesta ja täydellisestä omavaraisuudesta. Mieleni teki paeta kulutusta ylistävän yhteiskuntamme järjettömyyttä.

Maapallon saastuminen ja ilmastonmuutos on ongelmana globaali, eikä se näy täällä lintukodossamme läheskään samoissa mittakaavoissa kuin Filippiinien tapaisissa kehitysmaissa, jossa esimerkiksi juurikin jätehuolto ei ole kovinkaan järjestäytynyttä.

Tuntuu, kuin kulutusyhteiskunnassamme materiasta olisi tullut herra ja kauppakeskukset olisivat aikamme kirkkoja. Televisiot toimivat ”kotialttareina”, niin kuin ihailemani kirjailija-terapeutti Tommy Hellsten muotoilee.

Onko aikamme materialismissa uskonnon piirteitä? Missä on Goodmanin laulama mielen vapaus? Hirvittää ajatella, missä määrin kulutuskäyttäytymiseemme vaikuttavat suuret markkinavoimat, aivojemme toimintamekanismeja hyväksikäyttävät mainostoimistot tai esimerkiksi kateutta lietsova somekulttuuri.

Yhteiskunnallisessa keskustelussa meistä puhutaan kuluttajina. Aivan kuin se olisi tärkein roolimme täällä. Olisiko aikamme siirtyä kuluttajista vaikuttajiksi?

Loitonnuttuani radikaaleista erakoitumis- ja omavaraisuusutopioista ymmärsin, että ehkä salaisuus piileekin jokapäiväisissä valinnoissani. Kestävän kehityksen arvot, kuten minimalistisuus, säästeliäisyys ja kekseliäisyys, juurtuvat syvälle toimintamalleihini päivittäisten toistojen avulla. Siispä banaaninkuoret biojätteeseen, reikäisiä vaatteita paikkaamaan ja Mallorcan loman sijaan vaikkapa viikon patikointiretkelle Seitsemisen kansallispuistoon!

Valintojen ei tarvitse olla suuria. Muutos alkaa pienestä.

Vapaus uskoa arkisilla valinnoillamme olevan suurempi merkitys luo tilan unelmalle paremmasta tulevaisuudesta.

Josko maailma voisi olla kaunis ja hyvä elää heillekin, jotka tulevat meidän jälkeemme.

 

Emilia Kyrönviita