Ihana kotiseuturakkaus

Kotiseuturakkaus lienee jotain ihmisen sisälle rakennettua. Uskoakseni kotiseudultaan pois muuttanut ihminen on läpi vuosituhansien ainakin ajoittain kaivannut kotiseutuaan. Silti tuntuu, että juuri nyt kotiseuturakkaus on jonkinlainen muoti-ilmiö.

Esimerkiksi Facebookiin on viime vuosina syntynyt ryhmiä, joissa muistellaan oman paikkakunnan vanhoja asioita. tuukka olli toimittaja kolumni

Esimerkiksi oma synnyinkaupunkini Kauhava on saanut Olipa kerran Kauhava -nimisen ryhmän. Siellä jaetaan vanhoja valokuvia, kysellään, mikä talo tämä on ja vieläkö se on pystyssä ja niin edelleen.

Vastaavia ryhmiä on monelle muullekin kunnalle. Myös monessa muussa kuntia koskevissa keskusteluryhmissä jaetaan vanhoja kuvia.

Se näkyy myös meillä paikallislehdessä, jossa ilmiö ei ole lainkaan uusi. Jo vuosien ajan meille on lähetetty vanhoja kuvia, joita on pyydetty julkaistavaksi.

Usein nämä kuvat poikivat yhteydenottoja, joissa kerrotaan, että tässä kuvassa on setäni, tässä tätini ja niin edelleen.

Vuoden vaihteessa vanhat kuvat Vaivian turvesuolta poikivat kokonaisen juttusarjan. Juttusarja taas on poikinut lisää yhteydenottoja, joissa pohditaan historiaa, esitetään juttuideoita ja pohditaan jopa tapahtumien järjestämistä.

Toinen mainio trendi kotiseuturakkaudessa ovat kotiseutuun liittyvät tuotteet. Esimerkiksi Nokialta löytyy kaupungin maanmerkeillä varustettuja verhoja ja muita tuotteita. Tässä kohdassa en malta olla mainitsematta, että ne valmistetaan Hämeenkyrössä.

Kotiseuturakkaus ei ole aina ollut näin suosiossa. Kun äitini aikanaan lähti kaupunkiin opiskelemaan, piti Etelä-Pohjanmaan murre kuulemma hävittää. Muuten sai juntin maineen.

Näinä päivinä nuoret suorastaan korostavat omaa murrettaan ja kotiseutuaan opiskelupaikkakunnillaan, niin minäkin tein opiskellessani.

Valitettavasti oma murteeni on päässyt laimenemaan, joskin samaa murretta puhuva keskustelukumppani nostaa ”Pohojammaan komian kiälen” pintaan. Kollega huomasi saman kuultuaan puhelinkeskusteluni kotikulmille: ”Kotoa päin soitettiin?”, hän kysyi. ”Joo, mistä tiesit”, kysyin. ”Murteesta”.

Omaa murrettani tai kotiseuturakkauttani en ole koskaan peitellyt. Olen muun muassa uhonnut siirtää Etelä-Pohjanmaan kyltin Hämeenkyrön ja Ylöjärven rajalle, mutta pirkanmaalaistumaan minäkin olen päässyt.

Ihmekö tuo, olenhan asunut täällä jo lähes kymmenen vuotta ja viihtynyt. Koti on nyt täällä.

Ja kyltti siirtämättä.

 

Tuukka Olli