Iäkkäiden asumisyksiköihin vain oireettomana, osassa vierailukielto

Vierailuohjeet iäkkäiden asumisyksiköissä ovat tiukentuneet pitkin viikkoa. Kuvassa Ikaalisten Toivolansaarikoti. Arkistokuva.

OIVASEUTU. Kunnat ja iäkkäiden asumisyksiköt varautuvat koronaan. Eri tahot noudattavat toiminnoissaan Taysin ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suosituksia ja kertovat seuraavansa tilannetta tarkasti. Uusia vierailuohjeita esimerkiksi iäkkäiden asumisyksiköihin voi tulla nopeastikin.

Attendo ja Jyllin Kodit kehottaa välttämään vierailuja hoitokodeissaan, jotta korona ei kulkeutuisi asukkaisiin. Alueella Attendolla on ikäihmisten asumisyksiköt Kyröskoskella ja Jämijärvellä.
– Lähtökohta on, että vierailuja tehtäisiin vain hätätapauksissa, ja niistä sovittaisiin ennakkoon, kertoo Jyllin Kotien toimitusjohtaja Pirjo Berg.

Esperi ja kunnalliset yksiköt kehottavat välttämään vierailuja, jos on pienimpiäkään flunssan oireita. Esperin yksiköitä alueella ovat Luhahti ja Viljakkalan Elokaari. Esperi kertoo myös vähentäneensä ulkopuolisia vierailuja ja kehottaa siirtämään vierailun tuonnemmaksi, jos vierailija on käynyt epidemia-alueella viimeisimmän kahden viikon aikana. Ikaalisten kaupunki ja Hämeenkyrön kunta kehottavat siirtämään vierailun omissa yksiköissään tuonnemmaksi, jos on käynyt ulkomailla kuukauden sisään. Sekä kunnallisella että yksityisellä puolella tilannetta seurataan jatkuvasti muutoksia tehdään tarpeen mukaan.
– Noudatamme THL:n ohjeistuksia. Toistaiseksi emme ole lähdössä Attendon ja Sastamalan kaupungin kaltaisiin vierailukieltoihin, mutta jos sellainen ohjeistus tulee, noudatamme sitä, kertoo Ikaalisten vanhuspalveluiden päällikkö Marianne Viitasalo-Männistö.

Ikaalisten kaupunki tiedottaa, että ikääntyneiden ja yleissairaiden osalta vältetään kiireettömien hammashoitojen aloittamista tai jatkamista Ikaalisten hammashoitolassa.

Hämeenkyrön ylilääkäri Tuomas Parmanen painottaa, että flunssaisena ei kannata tulla päivystykseen tartuttamaan muita.

 

Tuukka Olli

 

Uutinen päivittyy. (Viimeksi päivitetty 13.3. klo 12.35)