Hoitoon pääseminen on hidasta

Yhden valvotun yön jälkeen päädyin tarttumaan kynään ja nostamaan jossain määrin vaietun ongelman julki.

Maaliskuussa aloin kipuilla ja yhtenä yönä pyörin lattialla kaksi tuntia kovissa kivuissa. Aamupäivällä lähdin terveyskeskukseen kysymään lääkäriaikaa. Vapaita aikoja lääkäreille ei ollut. Neuvottelujen jälkeen päädyin akuutille, koska odottamassa ei ollut kuin kaksi potilasta.

Nuori ystävällinen lääkäri paneutui kokonaistilanteeseeni. Koska olen näin vanha (50-luvulla syntynyt, siis yli 60-vuotias.), minun on hänen tulkintansa mukaan enää turha syödä verenpaine- ja kolesterolilääkkeitä. Ne jätettiin saman tien pois. Kipuihini sain tulehduskipulääkettä kahden viikon kuurin. Ne helpottivatkin oloani kolmeksi viikoksi, palaten takaisin sen jälkeen.

Koska kipuni ei poistunut, onnistuin saamaan lähetteen kahteen mielestäni melko isoon tutkimukseen. Ensimmäiseen odotin kaksi viikkoa ja seuraavaan kolme viikkoa. Toisen tutkimuksen jälkeen piti tuloksia odottaa noin 2-3 viikkoa ja tiedustella sairaanhoitajalta, koska tulokset ovat saapuneet.

Kolmannen soittokerran jälkeen tulokset olivat tulleet, ja aikaa oli kulunut lähes neljä viikkoa. Sairaanhoitaja arveli patologeilla olevan kiireitä näin lomakauden aikana, ja tulokset viipyvät. Sairaanhoitaja ei voinut kommentoida tuloksia, koska tutkimusten tulkinta on lääkäreiden tehtäviä. Kysyessäni, koska pääsen lääkäriin, sain kuulla, että lääkäriaikoja ei ole, koska meillä on lääkäripula ja on hoidettava nuo akuuttipotilaat. (sairaanhoitajat esittäytyvät vain ammattinimellä, omaa nimeä ei ole.)

Ymmärrän, että kipuni ei ole enää akuutti, olenhan ollut jo yli kolmen kuukautta kipujeni kanssa.

Lääkkeettömyydessäni kivut eivät tunnu poistuvan. Verenpaine on noussut, ehkä kolestrolitkin (sitä kun ei voi kotona mitata) ja veren sokeriarvot ovat lähteneet nousuun. Olisinkohan yli kuudenkymmenen vuoden iästäni huolimatta tarvinnut aikaisemmat lääkkeeni?

Varmaan paikallislehdestä saan lukea, koska lääkäripula helpottaa ja minullekin kerrottaisiin, mitä tehdyissä kokeissa ilmeni ja saisin kipuihini apua. Saattaa olla, että sitä ennen kivut yltyvät sietämättömiksi ja minut kuljetetaan pilliautolla hoitoon.

Positiivisesti ajatellen näillä hoitokäytänteillä ei Hämeenkyrössä tule olemaan valtakunnan huolta väestön ikääntymisestä.

Seuraavaksi suuntasinkin yli 100 vuotta vanhalle sukuni haudalle kastelemaan tulevan hautapaikkani kukkia. Seurakunta oli laittanut muovisen ilmoituksen haudan ottamisesta haltuunsa hoitamattomuuden takia. Jos ei terveyskeskus pystynyt antamaan minulle haluamaani hoitoa, ei minunkaan hoitotasoni tyydyttänyt seurakuntaa. Loppusijoituspaikkani menettäminen jääkin perikuntani murheeksi.

 

Vanha ja kipeä