Hämeenkyrössä matikkakisan ykkössija meni kahtia

Matematiikkakisan kärki vasemmalta oikealle: jaetulle ykkössijalle Joonas Salonen (8B) ja Aaro Kulmala (9E), kolmanneksi Niilo Leijala (9B).

HÄMEENKYRÖ. Yhteiskoulun matematiikkakilpailun kärkikolmikossa oli tänä syksynä vanhan kertausta, mutta vain yksi kolmasosa. Pronssisijalle ylsi 9B-luokan Niilo Leijala, joka oli saman kisan kärkikolmikossa myös vuosi sitten, silloin jaetulla kakkossijalla.

Tänä vuonna ykkössija jaettiin kahtia, sillä sekä Joonas Salonen että Aaro Kulmala saivat koetehtävistä kokoon 15 pistettä. Leijalan pistesaalis oli 13. Pistemäärän vertailu aiempiin vuosiin vaatii laskupäätä, sillä maksimipisteet olivat nyt 34 aiemman 48 sijaan. Tälläkin kertaa koe mittasi sekä hoksaamisen nopeutta että matemaattisen ajattelun taitoja.
– Koe oli aika hauska. Erilainen kuin koulun kokeet ja sisälsi tehtäviä, joita ei ole tunneilla opetettu, kuvasi 8B-luokan Salonen, jolla on mahdollisuus saavuttaa täytekakkusijoitus uudelleen ensi syksynä.

Kulmala kuvasi koetta haastavaksi.
– Jokaista tehtävää yritin ratkaista, mutta muutamista huomasin nopeasti, että kannattaa siirtyä seuraavaan.

Leijala koki tehtävät vaikeammiksi kuin edellisvuonna.
– Tein kyllä muutaman tyhmän virheenkin tällä kertaa.

Matematiikanopettajat totesivat, että kisamenestystä on vaikea ennustaa.
– Paljon helpompaa on näin jälkikäteen arvioida menestymisen syitä, kiteyttää Saloselle matematiikkaa opettava Hannu Rantanen.

Hyvin hoksattu. Opettajalta.

 

Sakari Ilomäki