Hämeenkyrön ja Ikaalisten läpi kulkenut takaa-ajo päättyi piikkimattoon

HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN. Kolmostiellä tapahtui lauantai-iltana 4. tammikuuta takaa-ajo, kun Parkanosta lähtenyt auto kulki poliisit perässään Ikaalisten ja Hämeenkyrön läpi Ylöjärvelle saakka.

Poliisi sai ilmoituksen kello 19.30 kaistallaan kolmostiellä seilaavasta ajoneuvosta Parkanosta. Ajoneuvo tavoitettiin Ikaalisista, ja poliisi kehotti sitä pysähtymään valoilla. Auto kuitenkin jatkoi matkaansa kohti Tamperetta vaarallisesti seilaten ja ohitellen.

Ylöjärvellä Ylötien kohdalla pakenevan auton matka pysähtyi poliisin piikkimattoon. Auto ajautui edellä ajaneen auton perään ja siitä tien oikealle puolelle katolleen ojaan. Törmätty auto jäi vaurioituneena ajokaistalle. Myös pakoauto vaurioitui törmäyksessä.

Sairaankuljetus tarkisti kaikki kolarissa olleet. Pakoauton kuljettaja sekä kaksi matkustajaa vietiin Acutaan tarkistettaviksi. Useiden medioiden mukaan sekä auton kuljettaja että kyydissä olleet ovat alaikäisiä.

Poliisi tutkii tapahtunutta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.