Festivaaliväki kylpi saunoissa ja auringossa – katso kuvagalleria!

Saunafestivaaliyleisö nautti Toivolansaaressa saunojen ja auringon lämmöstä.

 

 

IKAALINEN. Saunafestivaalit Toivolansaaressa viime viikonvaihteessa onnistuivat loistavasti.
– Väkeä oli todella paljon liikkeellä. Sää suosi ja ohjelmat sekä oheispalvelut saivat yleisöltä paljon kiitosta. Talkooporukka teki jälleen mahtavan työn tapahtuman eteen, suitsutti saunaseura Löylynlyöjien puheenjohtaja Teijo Isoviita.

24. Saunafestivaaleilla ratkottiin jälleen lukuisia saunaan liittyviä mestaruuksia.

Vihdanteon suomenmestariksi taituroi ikaalilaissyntyinen, nykyisin Jalasjärvellä asuva Annika Kartaslammi. Kisan toinen oli Ilkka Sirén Lempäälästä ja kolmas Kari Lindberg Tampereelta.

Vihdanteon MM-sarjassa toisen sijan saavutti Aija-Riitta Qvintus Helsingistä. Maailmanmestaruus edellyttää vähintään 160 pistettä, johon Qvintus ei ihan yltänyt.

Löylynheiton maailmanmestari tulee Hämeenkyröstä. Tittelin voitti Harri Salomäki. Nuorten sarjassa voiton vei Miro Koivisto. Vastanheiton nuorten sarjassa pisimmälle heitti Nooa Saarinen.

 

”Sauna on pyhä asia”

Saunafestivaaleilla myönnettiin saunamestarin arvonimi helsinkiläiselle Kimmo Helistölle ja Lontoossa asuvalle Mika Meskaselle.
Kunniakirjan aktiivisesta osallistumisesta Ikaalisten Saunafestivaaleille saivat Anne Lipiäinen sekä Aira ja Jaakko Porrasmäki. Lappeenrantalainen Lipiäinen on osallistunut Ikaalisten festivaaleille 22 kertaa, ja siitä on kertynyt noin 12 000 ajokilometriä. Imatralainen Porrasmäen pariskunta on kurvaillut Ikaalisten festivaaleille 21 kertaa ja kilometrejä on kertynyt noin 15 000.
Vuoden savusauna -kilpailussa yrittyssaunojen voittaja oli Matkailukeskus Kuopion Saana Oy ja yksityissaunoissa Outi ja Kari Valkosen sauna Kuusankoskelta.

Aija-Riitta Qvintus ja Ari Tahvanainen ovat jo konkareita Ikaalisten Saunafestivaaleilla.
– Täällä on käyty ainakin 12 kertaa, kertovat vantaalaisen saunaseura Saunamafian puheenjohtaja Tahvanainen ja varapuheenjohtaja Qvintas.
– Ikaalisiin meidät tuovat tietysti saunat ja mukavat saunaystävät.

Festivaaleilla oli yleisön saunottavana kaikkiaan 11 siirrettävää saunaa. Yhden niistä toivat Toivolansaareen hämeenkyröläinen Topi Parjanen ja sastamalainen Veli-Pekka Leppänen. Miehet olivat rakentaneet saunan Ikaalisten Pajalla. Kyseessä oli jo toinen miesten rakentama siirrettävä sauna. Kolmaskin on jo kehitteillä.

Kiinteistöhommia pitkään yhdessä tehneet miehet innostuivat vapaa-ajallaan saunanrakentajiksi. Saunan he nikkaroivat pitkästä tavarasta.
– Sauna on pyhä asia suomalaisille. Löylyjen pitää olla hyvät, joten saunassamme keskityimme saunan hyvän ilmavuuden takaamiseen. Se onnistui hengittävällä lattialla.

Saunan kiuas lämpiää puilla. Energiaa sauna saa katolla olevista aurinkopaneeleista. Sisältä sauna on komeaa tuppeen sahattua haapaa.

Siirrettävä sauna kulkee mukana aina uusiin maisemiin.
– Siihen ei tarvita rakennuslupia. Saunan voi viedä aivan veden viereen, turhia säännöksiä esteenä ei ole, he sanovat.

 

Savusauna – saunojen kuningas

Peräseinäjoelta saunan kanssa köröttelivät Kirsi ja Marko Rajakorpi.

Hermanniksi -ristitty sauna oli jo neljäs Rajakorven itse rakentama. Alkuperäiset piirustukset saunalle teki perheen 10-vuotias tytär.

Lännen vankkureita muistuttavan saunan seinät ovat vaneeria ja harmaata lautaa. Kattona toimii halkaistu öljysäiliö. Saunan sisus on tuppeen sahattua haapaa.
– Erilaisissa saunatapahtumissa on tullut käytyä paljon, Ikaalisissa olemme nyt toista kertaa. Mukava meininki tällä on, pariskunta kehui.

Tamperelaisen Antti Kinoksen Ikaalisten festivaaleille toivat saunat ja hyvät ystävät ympäri Suomea.
– Aiemmin olen ollut Kylpylässä järjestetyillä saunafestivaaleilla, nyt ensi kertaa Toivolansaaressa. Toivolansaari on mainio paikka tällaiselle tapahtumalle. Kun vielä sääkin suosii, tunnelma on hieno, Kinos sanoi.

Intohimoinen saunoja aikoi testata mahdollisimman monta tapahtumaan tuoduista saunoista.
– Savusauna on kuitenkin ehdoton kuningas, kertoi kansainväliseen savusaunaklubin kuuluva Kinos.
– Hyvin lämmitetty puukiuassauna on hyvä, mutta sähkösauna ei voi olla koskaan hyvä, korkeintaan tyydyttävä, Kinos tuumasi.

Omaa saunaa Kinos ei omista, mutta Suomensaaren saunalla Tampereella hän saunoo vuodessa vähintään 150 kertaa.

Terhi Palonen

 

Klikkaa kuva suuremmaksi!