Enna ja Sanni etäopiskelevat äidin valvovan silmän alla

Sanni ja Enna Luirolle järjestettiin kummallekin oma työpiste kotiin koulunkäyntiä varten. Kuva: Hanna Luiro

IKAALINEN. Kahden koululaisen äidillä Hanna Luirolla ei ollut korona-rajoitusten tullessa muuta vaihtoehtoa kuin jäädä pois töistä. Kilvakkalan koulun viidettä luokkaa käyvä Enna ja kakkosluokkalainen Sanni kuuluvat molemmat riskiryhmiin, ja Hanna Luiro on myös nuoremman omaishoitaja. Hoitotyötä tekevä Luiro ei voinut jatkaa työssään, koska töiden kautta saatava mahdollinen altistuminen koronavirukselle olisi ollut riski lasten terveydelle.
– Ainoa vaihtoehto on olla kotona ilman palkkaa, koska terveys tulee ennen kaikkea. Tässä maassa on monta tuhatta muutakin perhettä, jossa tilanne on erityislasten kanssa erittäin haastava, Luiro sanoo.
– Vanhemmalla tyttärellä on diagnosoitu vähän aikaa sitten rasitusastma, joka ei ole vielä hoitotasapainossa. Nuoremmalle on laitettu sisäkorvaistute, jonka vuoksi hänellä on aina kohonnut infektioriski.

Koulunkäynti töiden edelle

– Mies on metsäalalla hommissa, eikä hänellä ole tartuntariskiä ja hän jatkaa töissä kuten ennenkin. Hän tekee myös suojatyötä, kun tekee haketta lämpölaitoksiiin.
Molemmat vanhemmat ovat siis sellaisia suojatyö-ammateissa, että kakkosluokkalaisen tyttären olisi voinut viedä kouluunkin. Tartuntariski ei tätä kuitenkaan sallinut.
– Olemme ajatelleet, että lasten koulutus on tärkein asia. Ja jos Enna olisi jäänyt kotiin ja Sanni mennyt kouluun, aamu- ja iltapäivätoimintaa ei kuitenkaan järjestetä, ja neljän tunnin koulupäivä ei paljon lohduta, jos vanhemmat ovat pois kahdeksan tai kymmenen tuntia.

 

Koulu järjesti asiat hyvin

 

Luiro kiittelee sitä, miten lasten koulunkäynti on koulun puolesta saatu etänä järjestettyä. Viidesluokkalainen pystyy jo varsin itsenäisesti tekemään koulutöitä. Esimerkiksi opettajien kanssa käydään videopuheluita, pidetään yhteistunteja videon välityksellä, ja vilkkaassa käytössä on ollut ollut Hangouts-sovellus, jonka kautta voidaan käydä live-chattia ja lähettää live-kuvaa.
– Ennan ikäisillä suurin osa kirjoista on e-kirjoja, ja he ovat hyvin tottuneet niiden käyttöön. Koululta saatiin käyttöön kannattavat koneet, ja koulunkäynti on mennyt kauhean hyvin nämä ensimmäiset päivät.

 

Etäopetus tuttua viittomakielen kautta

Sen sijaan nuorempaa Sannia saa auttaa enemmän koulunkäynnissä, eikä Luiro voisi kuvitella, että 8–9-vuotias pystyisi kovin itsenäisesti opiskelemaan. Yhteensovittamista on myös siinä, että Sanni on myös kaksikielinen, eli hänen äidinkielensä ovat suomi ja suomalainen viittomakieli.
Viittomakielen opetusta hän on saanut etäyhteyden kautta Jyväskylästä jo tähän asti, joten etäopiskelu oli siltä osin jo tuttua.
Muuten videoyhteyden kautta opiskelu tuo omat haasteena.
– Sanni kuulee hyvin istutteen avulla, mutta hän tarvitsee myös huuliot eli lukee puhujan huulilta. Ongelma on, ettei videokuva ole ihan reaaliaikainen, eikä Sanni ole ihan varma siitä, kuuliko oikein. Luokanopettaja on tunneilla tottunut artikuloimaan, mutta nyt pitää olla myös tulkki.
– Arki vaatii nyt paljon luovuutta, mutta se vaatii muutenkin.

 

Liikuntatunti koiran kanssa

Etäkoulussa hoituu myös liikuntatunti: puhelimitse tehdyn haastattelun aikana Luiro oli juuri koululaisten kanssa koiria lenkittämässä.
Etäyhteyden kautta saadaan järjestymään myös Sannin puheterapia, joten siihen ei onneksi tule katkosta.
– Mutta entäpä ne lapset, jotka tarvitsevat esimerkiksi toimintaterapiaa tai fysioterapiaa? Luiro miettii.

45 minuuttia koulua ja sitten tauko

Päivärytmi on pidetty samanlaisena kuin kouluarkena muutenkin. Illalla mennään ajoissa nukkumaan, mutta aamulla saa nukkua puolisen tuntia pitempään, koska aikaa ei tarvitse varata koulukyyditykseen. Päivävaatteet pitää pukea päälle, koska on koulupäivä ja välitunneilla noustaan ylös ja mennään pihalle.
– Aivot kaipaavat välillä happea ja rentoutusta. On pidetty normaali koulupäivän rytmi: 45 minuuttia koulutyötä ja sitten tauko.

Onneksi ollaan maalla

Luiro myös toteaa olevansa iloinen siitä, että asuu syrjässä maaseudulla eikä kaupungissa.
– Kaupungissa olisi heti samoilla poluilla kuin kuin muutkin, kun menee ulos. Meillä lähimetsässä ei ole sitä pelkoa, vaan enemmän on pelkoa susistakin kuin ihmisistä.
Luiro kertoo, että lapsille tuli rajoitusten tullessa vähän epäuskoinen tunnelma. Pelokkaita he eivät ole olleet mutta ihmeissään kylläkin.
– Itse olen ajatellut, että katsotaan mitä tulee, ja tällä mennään.

Liisa Raipala