Bussin matkassa Tartossa, Palamusessa, Mustveessa ja Sipulitiellä

Kuuntelimme Eenok Haamerin koskettavaa elämäntarinaa. Hän joutui jo 13-vuotiaana niin sanottuna metsäveljenä, asumaan kuusi vuotta maanalaisessa bunkkerissa piilossa viranomaisilta.

mielipidekirjoitus pirkanmaa hämeenkyrö ikaalinen jämijärvi viljakkala

 

 

Syyskuun aurinkoisena viikonloppuna teimme Ikaalisten Auton bussilla matkan Tarttoon ja Itä-Viroon. Jaakko Lehtisen luotsaamalla ja matkaoppaana toimineen Anssi Hirvosen johdolla poikkesimme menomatkalla Viron viinipääkaupunkina tunnetulle Põltsamaalle, joka tunnetaan ruususaarestaan (lähes tuhat eri ruusulajiketta) ja Pyhän Nikolauksen kirkon punaisesta kirkontornista. Kaupungin sydämessä kohoavan 1200-luvulla rakennetun kivilinnoituksen pihamaalla, jossa kirkkokin sijaitsee, meidät vastaanotti kirkkoherra Markus Haamer. Hän kertoi meille kaupungin historiasta. Esitellessään kirkkoaan hämmästelimme muun muassa kaksipuolista alttaritaulua, jonka kuvia vaihdeltiin kirkkovuoden ajankohdan mukaan. Kirkkokierroksen jälkeen nautimme iltapäiväkahvit entisen pormestari Carl Schmidtin majassa, joka toimii nykyään kahvila-ravintolana ja majatalona.

Lauantai-aamuna suuntasimme ensin Palamuseen, jossa normaalimpana aikana pidetään syyskuun toiseksi viimeisenä lauantaina suuret Palamusen markkinat. Palamuse on Ikaalisten ystäväkunta ja -seurakunta. Jo vuosikausia ovat ikaalilaiset, muun muassa matkalla mukana olleet Ari Hannus, Juhani Haveri ja Heikki Knuutila, käyneet siellä talkoissa ja vieneet samalla avustustarvikkeita seurakunnalle.

Tällä kertaa ikaalilaisten toimesta oli mukaan saatu muun muassa 10 äitiyspakkausta, pinnasänky vuodevaatteineen, miesten vaatteita sekä naisten sekä lasten vaatteita ja kenkiä. Yllätykseksemme markkinoiden peruuntumisesta huolimatta kylään oli kokoontunut yli 30 myyjää. Ja ostettavaa löytyi.

Pienuudestaan huolimatta Palamusen noin 500 hengen kirkonkylään oli sitten viime näkemän saatu uusi moderni kulttuuritalo. Myös koulumuseo oli uudistettu. Se on Viron ainoa museo, joka näyttää millaista oli elämä virolaisessa kihlakuntakoulussa vuonna 1895. Tätä koulua kävi kirjailija Oskar Luts, jonka kirjallisuustuotanto on osa virolaista kansallisidentiteettiä, erityisesti hänen pääteoksensa Kevade, joka on suomennettu nimellä Arno ja kumppanit. Se on filmatisoitu elokuvaksi Kevät (1969).

Museossa pääsimme lähemmäksi virolaista kulttuuria ja kansanelämää. Kulttuuritalon johtaja ja kirkkoneuvoston puheenjohtaja Arne Tegelmann toimi jälleen isäntänä.

Matkamme varrelle osui seuraavaksi Mustvee, joka on puolestaan Hämeenkyrön ystäväseurakunta. Mustveen pikkukaupunki sijaitsee Peipsin luoteisrannikolla ja paikalliset kutsuvatkin sitä Peipsin pääkaupungiksi. Mustveen seitsemästä kirkosta nykyään vain neljässä toimii seurakunta: Apostoli Nikolain ortodoksinen kirkko, Pyhän kolminaisuuden kirkko, Mustveen luterilainen kirkko ja Mustveen vanhauskoisten kirkko. Tästä syystä Mustveen sanotaankin olevan ”Eestin Jerusalem”.

Hämeenkyrössä aikanaan joka kesä vieraillut ja Hämeenkyrön Sanomiin useita kolumneja kirjoittanut kirkkoherrana vielä 85-vuotiaana toimivan Eenok Haamerin selviytymistarina Neuvosto-Eestin raskaina vuosina on aina sykähdyttävää ja puhuttelevaa kuultavaa. Tämä uskoaan rohkeasti tunnustava pappi teki meihin suuren vaikutuksen. Vierailimme hänen johdollaan vielä Apostoli Nikolain ortodoksikirkossa ennen Mustveen kulttuuritalossa nautittua lounasta. Lähtiessämme hän siunasi meidät ja rukoili Suomen puolesta.

Peipsijärven rantaa pitkin kiemurteleva Sipulitie yhdistää monta pientä kylää. Poikkesimme ensin Tihedan kylässä olevaan Peipsijärven museoon. Pienissä kylissä asuu vanhoja ortodoksiperinteitä hartaasti kunnioittavia Viron vanhauskoisia. He ovat alueella tunnettuja ahkeruudestaan ja rehellisyydestään – sekä sipulinviljelytaidoistaan! Peipsijärven rannan kylät ovat maankuuluja herkullisista sipuleistaan, joita mekin ostimme. Sipulitie edustaa yhtä 21:stä Etelä-Viron paikoista, joita on suositeltu löydettäväksi National Geographicin keltaisten ikkunoiden kautta projektissa ”Elu kahe maailma piiril” (”Elämää kahden maailman välissä”). Sipulitien loppusuoralla Kolkjassa aivan Peipsijärven rantamilla nautimme vielä autossa keitetyt makoisat kahvit Riina Pajulan Mustveessa leipomien leivonnaisten kera.
Palasimme aamuiseen lähtöpisteeseen Tarttoon.

Vielä lauantai-iltana tuli Tarton piispa Joel Luhamets esittelemään meille kirkkoaan. Kirkon suunnitteli suomalais-amerikkalainen arkkitehti Eliel Saarinen vuonna 1913. Rakennus valmistui ja vihittiin käyttöön 1917 ja sisäviimeistelyn se sai vuonna 1919. Toisen maailmansodan aikana kirkko vaurioitui pahoin pommituksen aiheuttamassa tulipalossa. Seurakunnan johdolla se kunnostettiin 1960-luvulla osittain, mutta neuvostoviranomaiset ottivat pääosan rakennuksesta muuhun käyttöön.

Vasta Viron vapautumisen jälkeen, suomalaisten museoviranomaisten vierailukäynnillä, syntyi ajatus kirkon korjaamisesta ja palauttamisesta Eliel Saarisen suunnittelemaan asuun. Kirkko on Viron ainoa jugendtyylinen kirkko ja yksi upeimmista Virossa 1900-luvulla rakennetuista kirkoista. Se muodostaa sivurakennuksen kanssa yhden huomattavimmista kirkkoarkkitehtuurin kokonaisuuksista. Kirkon kunnostustyön suunnittelivat suomalaiset arkkitehtikilpailun voittaneet arkkitehdit Merja Nieminen ja Kari Järvinen. Kirkon kellaritiloja hyödynnettiin ja sinne saatiin vaikuttava krypta, jossa on muun muassa entisestä pannuhuoneesta tehty viehättävä kappeli ja kolumbaario eli uurnakammio. Arkkipiispa Urmas Viilma vihki kirkon uudelleen käyttöön 2015.

Saimme ihailla Itä-Viron kauneutta ja leppoisuutta sekä tavata sydämellisiä ihmisiä pikku kylissä. Seuraavalla matkalla sitten uusia kohteita.

 

Riitta Hirvonen

 

Lähetä oma mielipiteesi UutisOivan sivuille! Ota meihin yhteyttä sähköpostitse toimitus@oivaseutu.fi tai lähetä tekstiviesti tai WhatsApp-viesti numeroon 044 082 0040.