VILJAKKALA/YLÖJÄRVI 1.4.2021 11:00

Viljakkalassa pääsee frisbeegolfaamaan työllisyyskokeilun ansiosta

UutisOiva

Viljakkalalaisten ei tarvitse kauaa enää harmitella frisbeegolfradan puutetta.
Ylöjärven kaupunki käynnistää innovatiivisen työllisyyshankkeen, jossa työttömiä kuntalaisia palkataan frisbeegolf-maaleiksi. Työllisyystilanteen parantamisen lisäksi kokeilulla halutaan tukea kuntalaisten hyvinvointia. Hankkeeseen on palkattu suunnittelija, joka muun muassa suunnittelee ergonomisen työasennon maalityöntekijöille.
Hankkeesta vastaava Siiri Alitarkka iloitsee siitä, että kokeilun myötä frisbeegolf lajina ottaa askeleen eteenpäin.
– Suunnittelemassamme pelimuodossa radan vaikeusasteita voi varioida loputtomasti. Radat eivät ole myöskään tiukasti paikkaan sidottuja, Alitarkka sanoo.
Ylöjärvi haluaa osallistaa kaikkia kuntalaisia toimintaan, joten se on ollut mukana perustamassa Viljakkalan frisbeegolfmaalit -nimistä yhdistystä. Yhdistyksen jäsenet pääsevät vapaaehtoisina toimimaan maalin tehtävässä. Kunta tarjoaa suojavarustuksen, muun muassa kovasta muovista tehdyn kasvovisiirin, kaikille toimintaan osallistuville.
Radan avajaisia vietetään jo tänään torstaina 1. huhtikuuta.

Aprillia!

Tänä vuonna päätimme aprillata oikein kunnolla tekemällä aprillijutun jokaiselta levikkialueemme paikkakunnalta. Tässä oli niistä yksi.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

JÄMIJÄRVI 1.4.2021 10:00 Tilaajille

Jämijärvi järjestää nimikilpailun – Uhrilähteelle halutaan uusi nimi

HÄMEENKYRÖ, VILJAKKALA 1.4.2021 09:00 Tilaajille

Hämeenkyrönväylän ylimääräistä maa-ainesta päätyi Mihariin