OIVASEUTU 29.9.2022 10:00

Uuden postilain ja Postin jo julkistamisen uudistuksien yhteisvaikutus huolestuttaa paikallislehdissä

Paikallislehtien johto on huolestunut eduskunnassa käsittelyssä olevan uuden postilain sekä Postin jo julkistamien uudistuksien yhteisvaikutuksesta. Uhkana on, että paikallislehtien toimintaedellytykset vaikeutuvat ja jakelun kustannukset nousevat kestämättömälle tasolle.

Esimerkiksi uuden postilain myötä kerran viikossa ilmestyvät paikallislehdet ovat jäämässä kaavaillun jakelutuen vaikutusten ulkopuolelle. Vastaavasti syyskuun puolivälissä Posti tiedotti siirtyvänsä ensi vuonna uuteen kolmiportaiseen ja alueelliseen ABC-hinnoitteluun, jossa suurin osa paikallislehdistä on kalleimmassa C-ryhmässä. Lisäksi Posti on tiedottanut esimerkiksi paikallislehtien paljon käyttämien tilaajapeittoa täydentävien peittojakeluiden lopettamisesta.
Tilanne voi johtaa esimerkiksi siihen, että osa paikallislehdistä lopettaa ja osa joutuu tinkimään sisällöstä. Paikallislehdet ovat kuitenkin levikkialueillaan tilattuja ja luettuja, mitä osoittavat myös useat tutkimukset. Paikallislehdet ovat säilyttäneet asemansa verraten hyvin myös median murroksessa.
– Median toimintaedellytyksiä pitäisi tukea, ei heikentää. Se on koko yhteiskunnan etu, alleviivaa Paikallislehtien Päätoimittajayhdistys ry:n puheenjohtaja, Rantalakeuden päätoimittaja Sauli Pahkasalo.
– Paikallislehtien säilyminen kattavasti ympäri Suomea on tärkeä asia demokratian kannalta. Mikäli joltain paikkakunnalta loppuu oma lehti, alue jää väistämättä vähän varjoon. Missä sen jälkeen kerrotaan aluetta koskevasta päätöksenteosta, ilmoitetaan alueen tapahtumista ja käydään keskustelua paikkakunnan asioista, kysyy puolestaan Uutismedian liiton paikallislehtijaoston puheenjohtaja, UutisOivan päätoimittaja ja Präntti Oy:n toimitusjohtaja Katri Linnikko.
Paikallislehtien asemaa ja uudistuksien vaikutuksia tulisi tarkastella uudelleen niin postilaissa kuin Postin sisällä. Viimeksi mainittua myös omistajaohjauksen keinoin.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

MIELIPIDE 4.1.2024 09:00 Tilaajille

Napakat mielipiteet 3.1. – ”Postia usein moititaan, mutta nyt on syytä antaa kehuja”

MIELIPIDE 29.4.2023 13:00 Tilaajille

Lukijalta: Ennen Kusti polki… – ”Antaako posti ymmärtää, että tämä ekan tai toisen polven maahanmuuttaja on vastuussa Postin huonosta palvelusta?”

OIVASEUTU 5.11.2022 10:00 Tilaajille

Luottamus on poliisin keskeinen voimavara – Kyläpoliisimalli voisi olla tulevaisuutta, toteaa poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen

OIVASEUTU 7.10.2022 11:00 Tilaajille

Tältä näyttää Oivan tavallinen lukija – vertaa, kuinka keskivertolukija itse olet!

PÄÄKIRJOITUS 5.10.2022 14:00 Tilaajille

Paikallisjournalismi elää vahvasti – ”Kiitos menneistä vuosista kuuluu kaikille teille lukijoillemme”