Edellisessä lehdessä Tuulivoimayhdistyksen Anni Mikkonen otti esille Saksan tilannetta tuulivoiman osalta kertoen muun muassa, että Saksassa rakennettaisiin edelleen paljon tuulivoimaa. Saksan tuulivoimarakentaminen on päinvastoin romahtanut. Kun maassa rakentamisen huippuvuosina 2013-2017 uusiin tuulivoimaloihin investoitiin 9-11 miljardia euroa vuosittain, ovat investoinnit laskeneet sen jälkeen jyrkästi, 7,4 miljardia vuonna 2018, 3,6 miljardia vuonna 2019 ja viime vuonna 2 miljardia. Merituulivoimaloiden rakentaminen on pysähtynyt kokonaan, eikä tänä ja ensi vuonna Saksassa rakenneta lainkaan merituulivoimaa. Kun otetaan huomioon maassa vuonna 2020 puretut maatuulivoimalat, oli netto-lisäys tuulivoiman nimelliskapasiteettiin vain 1 208 MW. Kuluvan vuoden ensimmäisen neljänneksen tiedot kertovat, että tuulivoiman rakentaminen on jämähtänyt samalle alhaiselle tasolle.

Tuulivoima on kriisissä Saksassa. Sen osoittaa jyrkkä alan investointien väheneminen sekä se, että toimialalta on muutamassa vuodessa hävinnyt 26 000 työpaikkaa. Tuulivoiman kiivaan rakentamisen aikana Saksan hiilidioksidipäästöt eivät ole vähentyneet ja sähkön hinta on edelleen yksi Euroopan korkeimmista. Se on kaksinkertainen Suomen hintaan verrattuna. Nämä tiedot ovat peräisin alan saksalaisen etujärjestön tilastoista ja tiedotteista.

Lisäksi Saksassa tuulivoimatuki loppuu kuluvana vuonna noin 6 000 tuulivoimalalta. Tämän jälkeen se loppuu vuosittain vuoteen 2026 mennessä 1 600 tuulivoimalalta. Tuulivoimayrityksille ei jää juuri muuta vaihtoehtoa kuin purkaa nämä voimalat. Pääosa näistä voimaloista on pieniä, joiden käyttö kannattavasti ilman tukia on mahdotonta, ne vaativat paljon korjauksia ja niiden huoltokulut ovat korkeat. Vastustuksen ja luvituksen vaikeuden johdosta, kuten Mikkonen toteaa, näiden tilalle ei juuri voida rakentaa enää uusia voimaloita.

On yleistä, että tuulivoimayritykset eivät ole varautuneet vanhojen voimaloiden purkamiseen, romuttamiseen ja kierrätykseen. Purkukustannukset ovat korkeat. Jos tuulivoimayrityksellä ei ole varaa purkamiseen tai se on mennyt konkurssiin, on edessä mittavia ongelmia. Jo nyt joitakin tuulivoimaloita pakkohuutokaupataan, mutta kiinnostus on vähäistä. Kyse on valtavista jätemääristä; 5,5 miljoonan tonnin vuosittaisesta betonijätteestä, miljoonasta tonnista terästä ja 70 000 tonnista lapojen lasi- ja hiilikuitujätteestä. Tämän lisäksi purkujätteet sisältävät suuria määriä öljyä, hydrauliikka- ja jäähdytysnesteitä, harvinaisia maametalleja sekä eristyskaasua.

7.6.21 ilmestyneessä Süd-Deutsche Zeitungin artikkelissa kerrotaan, että Saksan pinta-alaltaan suurimmassa ja rikkaammassa osavaltiossa Baijerissa tuulivoimaa ei kovan vastustuksen vuoksi rakenneta lainkaan. Siellä on määritelty tuulivoimaloiden minimietäisyydeksi asutuksesta 2 kilometriä.

Norjan osalta STT:n toimittaja Tuija Sorjanen kirjoitti Savon Sanomissa 2.4.21 jutussaan koskien tuulipuistoa Norjan Finnmarkkiin seuraavasti: Suomalainen energiayhtiö St1 on vuosien ajan suunnitellut isoa tuulipuistoa Norjan Finnmarkiin Suomen pohjoisrajan lähelle. Nyt hanke on jäissä, sillä norjalaisten suhtautuminen mantereelle rakennettavaan tuulivoimaan on muuttunut aiempaa kielteisemmäksi. Norjan parlamentti pohtii muutoksia lupalainsäädäntöön, eikä hakemuksia käsitellä ennen kuin muutoksista on linjattu. Tuulivoimaa rakennettiin Norjaan paljon viime vuosikymmenellä, mutta se alkoi herättää kansalaisissa ja ympäristöjärjestöissä epäluuloja muun muassa suunniteltua suurempien turbiinien, maisemahaittojen sekä lintujen vaarantamisen ja poronhoidon haittaamisen vuoksi.

Melu- ja terveyshaitoista on runsaasti tutkimustietoa maailmalta, joista esimerkiksi emeritusprofessori Kimmo Suomi on koonnut kirjallisuuskatsauksen, jossa on käyty läpi noin 100 kansainvälistä tutkimusta. Muun muassa useita saksalaisia tutkimuksia, joissa on kiistatta osoitettu tuulivoimaloiden aiheuttaman matalataajuisen melun terveyshaitat.

Johanna Ylihaveri