Kolumni 4.8.2021 14:00

Suoritusyhteiskunnassa eläminen on raskasta

Nea Kilpinen
Nea Kilpinen

Nyky-yhteiskunnassa eläminen on stressaavaa suorittamista, josta ei voi ottaa taukoa. Suorituksia mitataan arvosanoissa, opintopisteissä, työtunneissa, palkoissa, kulutetuissa kaloreissa, tykkäyksissä, virkatuissa kerroksissa, luetuissa sivuissa... Lista on loputon. Suorittaminen ja kilpaileminen on loputonta.
Työntekijän täytyy olla paitsi taitava ja tehokas, mutta myös nauttia työstään. Uraputkeen hakeudutaan nuorena, mieluiten päiväkoti-ikäisenä, eikä välivuosia, lomia tai haahuilua katsota hyvällä. Ihmistä ei arvosteta, jos hänellä ei ole elämälleen selkeää suuntaa.
Työn ohella pitäisi syödä terveellisesti, nukkua riittävästi, palautua tehokkaasti, huolehtia omasta ulkonäöstään, liikkua reippaasti, ylläpitää sosiaalisia suhteita ja nauttia elämästä, kun sitä on vielä jäljellä. Mitään täydellisyyttä heikompaa suoritusta ei siedetä.
Ranteessa oleva älykello muistuttaa nousemaan seisomaan kaksitoista kertaa päivässä, juomaan lasillisen vettä tunnin välein ja hengittämään aamuin illoin. Milloin niin alkukantaisesta ja automaattisesta elämän perusedellytyksestä kuin hengittämisestä tuli suorittamista?
Rutiineista ja tavoitteista on tutkitusti hyötyä, mutta liika on liikaa. Monella voi olla jatkuvasti sellainen tunne, että on tehtävä sitä ja saavutettava tätä. Suoritusyhteiskunnassa on raskasta elää, kuten trendi opiskelijoiden ja työssäkäyvien lisääntyvästä uupumuksesta osoittaa.
Suoritusyhteiskunta luo ihmisille yli-inhimillisiä paineita, ja silti kaksikymmentäneljä tuntia vuorokaudessa on ja pysyy vakiona. Ihminen voi venyä tarpeen tullen, mutta myös joustavalle kuminauhalle tulee joskus raja vastaan, ja se napsahtaa poikki. Silloin paluuta entiseen ei enää ole.
Terveys on tärkeä voimavara, jota arvostetaan tai ainakin tulisi arvostaa valtavasti. Sen kanssa ei oikeasti ole leikkimistä. Niin kliseistä kuin se onkin, kehoaan kannattaa kuunnella – se antaa meille yllättävän paljon vihjeitä.
Jos emme kuuntele hienovaraisia vihjeitä, se pakottaa meidät kuuntelemaan voimakeinoin. Opin sen kantapään kautta. Pitkäkestoisesta psyykkisestä rasituksesta, kuten kroonisesta stressistä, voi seurata kuukausia kestävä flunssakierre. Samaan tapaan pitkäkestoisesta fyysisestä rasituksesta voi seurata kuntoutusta vaativia vammoja.
Meidän pitäisi uskaltaa välillä poistua ruuhkaiselta moottoritieltä ja kokeilla vaihteeksi maisemareittiä. Siinä ei ole mitään väärää. Aina ei voi eikä tarvitse tietää seuraavaa siirtoaan tai lopullista määränpäätään. Välillä voi vain istua alas ja hengähtää. Asioilla on tapana järjestyä.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter

Lue lisää

Kolumni 22.7.2021 10:55 Tilaajille

Pahan päivän vara

Kolumni 25.3.2021 12:30 Tilaajille

Kuuluuko itsekkyys koronan oireisiin?