Istun tässä Kalalahden rannalla olevan kesämökkini laiturilla ja korvissani alkaa soida Cornelis Vreeswijkin kappale, josta edesmennyt Fredi teki hienon version 1966 nimeltä roskisdyykkarin balladi; Tääll istun mä tunkiolla ja synkkänä katselen, seas roskien loan ja lasipullojen, on poskellain kyynel ja mieleni haikea...

En näe roskia enkä lasipulloja vaan läpinäkymätöntä ruskeaa mutaista Kalalahden vettä. 5.11.2020 Tuukka Olli teki ansiokkaan jutun UutisOivaan valokuvien kera. Siinä näkyy, miten katastrofaalinen Kalalahden tila silloin oli ja myöskin sen, että sama savinen vesi valuu jo Kirkkojärvenkin puolelle. Sama tilanne on tänäkin päivänä. Kalalahden sillalta näkee selvästi, miten pitkälle mutainen vesi valuu Kirkkojärveen. Vaarassa on Kalalahden lisäksi myös Kirkkojärvi.

En millään voi käsittää, miten tällainen ympäristön ja ennen kaikkea herkkien vesistöjen pilaaminen voi jatkua lukuisista yhteydenotoistani ja valituksistani huolimatta. Enää ei kelpaa saamani vastaukset, että ohjeiden mukaan on tehty ja mitään valumia ei enää ole. Kyllä valuu. Ei tienrakentaja voi tällä tavalla pilata vesistöjä ja vielä veronmaksajien, eli yhteiskunnan varoilla, ilman että joku joutuu tällaisesta vastuuseen.

Ei näy tiiroja sukeltelemassa pikkukaloja, mahtaako kaloja enää Kalalahdessa ollakaan? Mutakylpyä en halua mökkisaunassani enkä uimavedessäni ottaa. Siihen on erikseen alan hoitolaitokset ja kylpylät.

Jorma Savolainen