IKAALINEN 12.9.2021 12:00

Musiikin monitaituri palasi Norjasta kotiin Ikaalisiin monta kokemusta rikkaampana

Terhi Palonen

Musiikin rautaisena ammattilaisena tunnettu Antti Nissilä muutti perheineen Ikaalisista Hammerfestiin kuusi vuotta sitten. Siellä hän työskenteli Hammerfestin kaupungin kulttuurikoulussa laulupedagogina, laulajana sekä orkesterin- ja kuoronjohtajana.

Norjan vuodet ovat pian takana, ja Nissilän perhe on kotiutumassa takaisin Ikaalisiin.
– Norjassa oli upeaa asua, työpaikkani oli erinomainen, ja ehdimme jo kiintyä ja kotiutua Hammerfestiin. Samaan aikaan kotiinpaluu Ikaalisiin tuntuu todella sykähdyttävältä.
– Kun katselemme Kyrösjärveä Vanhassa kauppalassa sijaitsevan kotimme parvekkeelta, niin on siinä aika syvä tunne siitä, että tänne me kuulumme.

Opetusta, laulua ja orkesterien johtoa

Mikä sitten sai Nissilät lähtemään tyystin uuteen maahan?

– Pohjois-Norja oli tullut meille tutuksi, koska sisarellani on norjalainen perhe, joka asui pitkään Tromssassa. Heidän luonaan käydessämme mielessä vilahteli ajatus, että olisihan niissä maisemissa hienoa asua, jos tilaisuus tulisi. Norjan kielestäkin tarttui passiivisesti jotain korvaan siskon luona. Keväällä 2015 näin sattumalta somessa Hammerfestin kaupungin työpaikkailmoituksen. Ajattelimme, että kokeillaan, Nissilä kertoo.
Hän sanoo, että työhaastattelut ja koe-esiintymiset olivat melkoisen jännittäviät, koska ne tehtiin norjaksi ensin skypessä ja sitten paikan päällä.
– Lopputuloksena oli kutsu töihin.
Nissilä kertoo, että ajankohta oli otollinen perheen muutolle.
– Isoimmat lapset olivat siinä iässä, että pärjäsivät Suomessa ilman meitä, ja kuopus oli 8-vuotiaana sopivassa iässä aloittamaan koulunkäynnin uudella kielellä.
Nissilän työhön kuului laulunopetus, orkesterien johtaminen ja musiikin sovittaminen. Lisäksi työ antoi mahdollisuuden omiin esiintymisiin.
– Hammerfestin lisäksi kävin laulusolistina etenkin Altassa, jossa toteutettiin hienoja isoja klassisia konsertteja sikäläisen kuoron ja orkesterien kanssa.

Suomen ja Norjan musiikin opetuksessa eroja

Nissilä kertoo, että norjalainen musiikkikouluopetus eroaa Suomesta.

– Norjassa on musiikkiopistojen sijaan kulttuurikouluja, joissa on myös muita taiteen lajeja saman katon alla. Oppilaat otetaan sisään ilman pääsykokeita, oppitunnit ovat lyhyempiä ja tutkintojärjestelmä puuttuu, joten tavoitteellisuus on kiinni oppilaan omasta halusta ja opettajan otteesta.
Nissilän mukaan Norjan ja Suomen malleissa on kummassakin omat hyvät puolensa.
– Siitä huolimatta suomalaiset saavat olla ylpeitä musiikkiopistoistaan. Taitotaso suomalaisissa musiikkiopistoissa lienee keskimäärin korkeampi kuin Norjan kulttuurikouluissa. Oppilaitteni joukossa oli kyllä todella lahjakkaita, joten työ oli siltäkin osin motivoivaa.

Uusia sävellyksiä

Tuotteliaana säveltäjänä tunnetun Nissilän aika ja energia menivät alkuvaiheessa pääosin kulttuurikoulun työtehtävissä, ja säveltäminen olikin säästöliekillä.

– Kun arki uudessa maassa alkoi rullata ja työhommiin tuli rutiinia, säveltäminenkin käynnistyi vanhaan malliin. Uutta musiikkia on syntynyt viime vuosina melko paljon, ja tilaustöitäkin on ollut.
Nissilä tunnetaan monipuolisena, muun muassa klassisen musiikin ja rytmimusiikin säveltäjänä, mutta varsinkin laulumusiikin tekeminen on oopperan baritonille ja laulunopettajalle mieluista.
Vapaa-aikanaan Nissilät ulkoilivat ja harrastivat liikuntaa.
– Olemme vaeltaneet tuntureilla ja rannoilla, ja hiihtokausi on kestänyt jopa lokakuusta kesäkuuhun. Jäämeren ihmeitä on myös tullut ihasteltua. On bongattu muun muassa erilaisia valaita, delfiinejä ja hylkeitä.

Vuonoilta Kyrösjärven rannalle

Nissilän työsopimus Hammerfestissä oli vakituinen ja täysipäivinen.

– Sillä ajatuksella muutimme, että olisimme Norjassa pitkään. Ilman viime vuosien käänteitä olisi hyvinkin voinut käydä niin, että olisimme pysyneet siellä eläkeikään asti. Perhesyyt vetivät ajatuksia Suomen suuntaan, ja Minna-vaimon matkailualan työt Hammerfestissa loppuivat koronan pyorteissä. Viime vuodesta lähtien perhe-elämämme oli jakaantunut kahteen maahan, ja sen jatkaminen ei pidemmän päälle tuntunut mahdolliselta.
Ratkaisu tilanteeseen tuli, kun Nissilälle avautui tilaisuus tulla töihin Ylä-Satakunnan musiikkiopistoon. Se sinetöi paluun takaisin Suomeen ja Ikaalisiin.
Musiikkiopistossa Nissilä opettaa musiikin teoriaa, nykyisin oppiaineen nimi on musiikin hahmotus.
– Työmäärä ei tässä vaiheessa ole vielä ihan täyspäiväinen, mutta se sopii minulle hyvin. Muita hommiakin tulen ottamaan, mutta oman jaksamisen ja aikataulujen mukaan. Olen nyt varovainen, ettei kerry liikaa, niin kuin jossain vaiheessa elämää on käynyt. Ennen kaikkea perheelle täytyy nyt varata aikaa. Jälkikasvuun kuuluu myös lapsenlapsi, joka saa erityishuomion, Nissilä kertoo.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

HÄMEENKYRÖ 27.3.2024 15:00 Tilaajille

Puhallica hyvästelee teini-iän – 20 vuotta täyttävässä orkesterissa on mukana myös alkuperäisjäseniä

IKAALINEN 12.11.2023 15:00 Tilaajille

Antti Nissilän sävellyksistä kantaesitys Ikaalisissa: ” Omien sävellysten konsertti on harvinaista herkkua”

IKAALINEN 22.11.2022 15:00 Tilaajille

Katso video: Ino ja Puhallica soivat yhdessä isommin – ”On tärkeää, että myös Tampereen ulkopuolelta löytyy elinvoimaisia bändejä”

IKAALINEN 22.6.2022 15:00 Tilaajille

Puutarhapalsta antaa ruokaa ja tarjoaa tekemisen iloa – sipulia ja härkäpapua halutaan kasvattaa talven varallekin