Mielipiteet 14.5.2021 08:00

Miharin uimarannasta

Miharin uimaranta on ollut viime aikoina esillä. Itselleni ranta on lähellä sydäntä, joten haluan sitä vähän muistella.
1950- ja 60-luvuilla uimaranta oli vielä kunnossa, siellä oli kunnan toimesta toimivat pukukopit ja silloisen käytännön mukainen ulkohuussikin. Uimakouluja pidettiin, merkit toki piti suorittaa Järvenkylässä. Sinne ei silloin, eikä varsinkaan nyt lapset pääse, kun kesällä ei kulje yhtäkään linja-autoa. 70-luvun jälkeen hoito kunnan toimesta jäi.
Muutin takaisin Hämeenkyröön ja Mihariin 80-luvun puolivälissä ja rannan unohdettu hoito näkyi. Tilanne harmitti erityisesti lasten puolesta, ja hävetti esimerkiksi Myllykoluun tai Mahnalan marjanpoimintaan ajavien ulkokuntalaisten silmiin näkyvä rannan kunto.
Päätin ryhtyä toimiin, ja saimme aikaan Miharitoimikunnan, jossa talkoolaisia Miharista, Lemmakkalasta ja silloin vielä Sasistakin alettiin puuhaamaan rannan kunnostusta. Kunta maksoi kuluja, muun muassa hiekkakuormia, uudet pukukopit ja säädösten mukaisen vessa. Uuden, kunnostetetun rannan avaiset pidettiin juhannusaattona 1989. Juhannuskokko-perinne alkoi siitä. Halusin,että aattoiltana lapsiperheille olisi jotain perinneohjelmaa, koska itse muistin lapsuuden kokot Mahnalan lavan lähijärven rannalla. Ja halusin, että perheiden lasten aattoon kuuluisi muutakin kuin aikuisten juhlintaa.
Kokkoperinnettä jatkettiin 18 vuotta eteenpäin. Oman perheen aatto oli ohjelmoitu juhannusaaton kokon mukaisesti. Kokon pystytys aamulla, viranomaisilmoitukset ja vastuunkanto paloturvallisuudesta, jälkipartiointi ja juhannuspäivänä jälkien siivous oli Niemisten osuutta.
Oman perheen iloksi ei olisi ollut pakko uurastaa, koska asumme järven rannalla, mutta emme olisi halunneet kokkoperinnettä katkaista, koska yleisöä tuli satamäärin koko Pirkanmaan alueelta.
Itse asioin joka kevät kunnan vastuuhenkilön kanssa, ja sovittiin, mitä pitää korjata tai uudistaa, kiitos siitä yhteistyöstä.2000-luvulla kunnan asenne muuttui, että rannan hoitovastuu pitää olla täysin kyläläisillä ja kyläyhdistyksillä. Silloin perheemme päätti, että yli 18 vuotta rantatalkoita riittää.
Ihan ääneti en hoitodiilistä luopunut, vaan heitin ”pallon” sekä Sasin että Mahnalan kyläseuroille, ja silloin Mahnala siis otti kopin ja jaksoi noin 10 vuotta sitä hoitaa.
Vuodesta toiseen olen ihmetellyt, miksi esimerkiksi rannan käyttäjien perheet eivät ole vaatineet kunnalta tasa-arvoista kohtelua. Mihari on ainoa hiekkarantainen uima-alue kunnan itäpuoliskolla. Kunta panostaa nyt uudisrakentamiseen ja lapsiperheiden saamisen tälle alueelle, niin miksi uimaranta ei kuuluisi myös tänne?
Luulisi kuntaa kiinnostavan uimarannan kunto ja hoito jo Mahnalan ympäristökoulun oppilaidenkin kannalta. Sinne pääsee kevään ja syksyn lämpöisillä ilmoilla tunneilla uimaan, ei tarvita uimahallikuljetuksia, eikä tule kustannuksia. Tämä ei onnistune Järvenkylässä?
Samoin uimakoulujen järjestäminen, uimataito on edelleen hyvin tärkeä taito jokaiselle.

Seija Nieminen

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

IKAALINEN 19.4.2024 09:00 Tilaajille

Julia Vähä-Peltomäki ryhtyi osa-aikaiseksi yrittäjäksi: Macaron-leivosten teko on oma erikoistaitonsa

JÄMIJÄRVI 18.4.2024 15:00 Tilaajille

Jämijärven tilinpäätös viipyy yhteistyökumppanin ongelmien vuoksi

JÄMIJÄRVI 16.4.2024 13:40 Tilaajille

”Pitää luoda ympäristö, jossa kukaan ei jää yksin” – Nuorten tilanne huoletti Jämijärven valtuustoa

IKAALINEN 13.4.2024 15:00 Tilaajille

Ikaalisten kaupunki myönsi noin 6 000 euroa vesistöjen kunnostushankkeisiin

JÄMIJÄRVI 12.4.2024 07:00 Tilaajille

Kevät on klapihommien aikaa – ”Nykyään halutaan vain pinota puut liiteriin ja sieltä laittaa ne pesään”