HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, VILJAKKALA 11.1.2022 15:28

Maskit käyttöön kaikille koululaisille, linjaa Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Nina Ylinen



Pirkanmaan sairaanhoitopiiri suosittelee kirurgisen kasvomaskin käyttöä koulun sisätiloissa ja koulukuljetuksissa kaikille peruskoulun oppilailla aina ensimmäisestä luokasta lähtien. Lasten ja nuorten harrastustoiminta ja nuorisotilojen ohjattu toiminta voivat jatkua, mutta kilpailutoimintaa ei suositella tammikuun aikana. Harrastuksissa suositellaan toimintaa pienryhmissä.
Ohjausryhmä suosittelee myös yksityistilaisuuksien rajaamista korkeintaan kymmeneen henkilöön.
Syynä on koronan ilmaantuvuuden ja sairaalanhoidon kuormituksen jyrkkä kasvu. Tehdyistä testeistä yli 40 prosenttia oli positiivisia viime viikon päättyessä ja tämäkin luku on sairaanhoitopiirin tiedotteen mukaan nousussa.
Taysin vuodeosastoilla on nyt 35 koronapotilasta ja teholla kuusi potilasta. Tehohoidon tarve on pysynyt ennallaan.

Muuttuuko tartunnanjäljitys?

Tartuntaketjuja ei saada enää hallittua epidemian tässä vaiheessa. Tartuntojen lähteistä saadaan selville varmuudella enää vain noin kymmenen prosenttia. Pirkanmaan tartuntatautilääkärit käsittelevät jäljitystyön linjauksia huomenna keskiviikkona.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, VILJAKKALA 9.10.2023 08:00 Tilaajille

Influenssakausi kurkkii ovensuussa – Pirha aloittaa rokotukset koronaa ja influessaa vastaan lokakuun lopussa

HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN 28.3.2023 14:17 Tilaajille

Sairaanhoitopiiri teki tarvittavan tuloksen ja kattoi alijäämänsä – Kunnat joutuivat lopulta maksajiksi

HÄMEENKYRÖ 15.2.2023 10:43 Tilaajille

Sairaanhoitopiirin loppulasku lankesi lopulta kunnille – Nyt kunnat viivyttelevät maksua

HÄMEENKYRÖ 12.9.2022 15:00 Tilaajille

Jussi Markkola halusi elannon musiikista, mutta korona muutti kaiken – ”Minähän olin siinä vaiheessa yrittäjämuusikko. Eli työtön”

HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, VILJAKKALA 22.8.2022 17:00 Tilaajille

Poliisi valvoo suojateitä kahden viikon ajan – ”Koulujen alettua kaduilla on paljon pieniä lapsia”