MIELIPIDE 14.11.2022 14:00

Lukijalta: Vastaus Reijo Leppäselle – ”Toivomme valtuutettujen perehtyvän myös tuulivoiman vaihtoehtoihin”



Meidän suvullamme on ollut mökki Tevaniemessä Pökkelistöntien varrella lähes 50 vuotta. Paikka on luonnonkaunis, täysin hiljainen, meille rakas paikka, jossa myös useat ystävämme saavat nauttia luonnon rauhasta.

Järkytyksemme oli suuri, kun sattumalta kuulimme, että noin kahden kilometrin päähän mökistämme ollaan suunnittelemassa jättimäistä tuulivoimateollisuusaluetta 280 metriä korkeine myllyineen. Hankerajaan on vain yksi kilometri mökiltämme, lähimpään suunniteltuun voimalaan noin kaksi kilometriä.
Valtuutettu Reijo Leppänen kirjoitti mielipiteen valtuustovierailustamme 7. marraskuuta ja leimasi sen perusteettomaksi jahkailuksi valmiin asian ympärillä, joka koettelee kunnan kukkaroa.
Erityisesti hän oli tuohtunut kyltistä, jossa luki: "Päättäjä: tunne vastuusi, perehdy itse asiaan, älä ole muiden vietävissä".
Kyltissä ei todellakaan sanottu, että Ikaalisten päättäjät eivät tuntisi vastuutaan, vaan yksinkertaisesti pyydettiin ottamaan tuulivoima-asioista selvää myös muuta kautta kuin tuulivoimatoimijoiden selvityksistä.
Tuulivoimasta ollaan maailmanlaajuisestikin montaa mieltä ja mielestämme tuulivoimatoimijat esittävät YVA:ssa asiat omalta kantiltaan ja itselleen edullisessa valossa (esimerkiksi melumallinnus). Näin suuria myllyjä ei ole missään Suomessa, joten vertailukohtaa ei ole. Yksipuoliseen tietoon ei pidä tukeutua päätöstä tehdessä.
Meitä oli paikalla noin viisikymmentä henkilöä, jotka eivät näe tuulivoimaa näin lähellä asutusta hyvänä asiana siihen liittyvien negatiivisten vaikutusten vuoksi. Siksi toivomme valtuutettujen perehtyvän myös tuulivoiman vastustajien esille tuomiin negatiivisiin puoliin ja erityisesti tuulivoiman vaihtoehtoihin.


Anna Liisa Rajasalo

Kesäasukas



Mielipidettä editoitu 16.11. kello 8.32: Lisätty linkkia aiempaan kirjoitukseen. Tarkennettu tuulivoimaloiden korkeus 280 metriin.
Editoitu 16.11. kello 20.37: Lisätty puuttuva lause.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

IKAALINEN 18.4.2024 12:00 Tilaajille

Horhalanperän tuulivoimasta jätettiin kaavoitusaloitteet Ikaalisille ja Parkanolle – Kaavoitus voisi olla valmis vuonna 2027

HÄMEENKYRÖ 15.4.2024 17:00 Tilaajille

Hämeenkyrö: Pirkan ura huomioitava Konikallion tuulivoimahankkeessa

IKAALINEN 15.4.2024 13:00 Tilaajille

Kangaslammin energian kaavoituksen aloittaminen käsitellään Ikaalisissa uudelleen – Päätös kuuluukin kaupunginhallitukselle

IKAALINEN 13.4.2024 10:00 Tilaajille

Ikaalisten lausunto: Konikallion ympäristövaikutuksia on arvioitu kattavasti – Pohjaveden laatu ei saa heikentyä

IKAALINEN 12.4.2024 15:00 Tilaajille

Metsähallitus suunnittelee tuulivoima-aluetta Horhalanperälle Ikaalisiin ja Parkanoon – Voimaloita voisi tulla enimmillään yli 20