MIELIPIDE 3.12.2024 19:00

Lukijalta: Valtuustoaloitteen poikkeuksellinen käsittely kaupunginhallituksessa – ”Ryhmämme ei hyväksy menettelyä, jolla kaupunginhallitus jätti valtuustoaloitteemme käsittelemättä”

Ikaalisten kaupunginvaltuuston kokouksessa 25. marraskuuta 2024 kuusi perussuomalaista valtuutettua jätti valtuustoaloitteen, jonka mukaan Ikaalisten kaupungin tulee varmistaa, että päättäjillä ja kaupunkilaisilla on tarvittava tieto paikallisen luonnon ja erilaisten elinympäristöjen tuntemiseksi. Aloitteen mukaan kaupungin tulee koostaa luontoa koskevaa aineisto ja järjestää seminaari luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi Ikaalisissa. Aloitetta puoltaa perustuslaki:

”Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon” (Perustuslaki 20§).

Kun valtuustoaloite tuli valmisteluun kaupunginhallitukseen 9. joulukuuta 2024, esittelijänä toimineen kaupunginjohtajan päätösehdotus oli: ”Kaupunginhallitus päättää lähettää aloitteen ympäristölautakunnan valmisteltavaksi”.

Edellä kuvattu menettely, jossa asia lähetetään asianomaiselle toimielimelle, on ollut tähän asti normaali menettelytapa kaikissa valtuustoaloitekäsittelyissä. Nyt keskustan hallitusjäsenet Ilmo Kalli ja Hanna Mattila esittivät poikkeavasti, että kyseistä valtuustoaloitetta ei lähetetä käsittelyyn. Kaupunginhallitus äänesti asiasta ja poikkeava ehdotus hyväksyttiin äänin 7–2. Kaupunginhallituksen jäsen Riitta Kivikartano jätti eriävän mielipiteen.

Valtuustoaloitteen käsittelystä ei säädetä kuntalaissa. Ikaalisten kaupungin hallintosääntö on tässä asiassa varsin niukkasanainen. Perussuomalaisten valtuustoryhmä on huolissaan kehityksestä, jossa erittäin poikkeavalla tavalla ohitettiin esittelijän päätösehdotus ja kavennettiin valtuutettujen mahdollisuutta viedä eteenpäin niitä asioita, joita he pitävät tärkeänä.

Edellä mainittu päätös ei edusta hyvää hallintoa, koska päätös jätettiin perustelematta. Hallintolain 45§:n mukaan päätös on lähtökohtaisesti perusteltava. Perustelut on esitettävä varsinkin siinä tapauksessa, jossa päätös merkitsee olennaista muutosta vakiintuneeseen käytäntöön. Perusteluissa on ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun sekä mainittava sovelletut säännökset.

Ryhmämme ei hyväksy menettelyä, jolla kaupunginhallitus jätti valtuustoaloitteemme käsittelemättä vastoin normaalia valtuustoaloitteiden käsittelyjärjestystä. Kaupunginhallituksella on vielä mahdollisuus muuttaa päätöstään itseoikaisumenettelyllä. Valtuustoryhmämme uskoo, että hyvin valmisteltu luonto- ja ympäristöseminaari kiinnostaisi myös kuntalaisia.

Ikaalisten Perussuomalaisten valtuustoryhmä

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, JÄMIJÄRVI 4.2.2025 07:00 Tilaajille

Jopa 10 valtuutettua istui joka ainoassa kokouksessa – UutisOiva selvitti valtuutettujen läsnäoloprosentit

MIELIPIDE 3.2.2025 17:00 Tilaajille

Lukijalta: Emme ole samaa mieltä ryhmiemme kirjoituksen kanssa – ”Ikaalisten näivettymiskehitys on pysäytettävä”

MIELIPIDE 30.1.2025 13:00 Tilaajille

Lukijalta: ”Ei mennyt kauaakaan, kun saimme huomata, että yksimielisyys oli vain silmänlumetta”, kirjoittaa neljä Ikaalisten valtuustoryhmää

MIELIPIDE 14.1.2025 13:00 Tilaajille

Lukijalta: Demokratia toteutui Ikaalisten kaupunginhallituksen kokouksessa – ”Aloitteen käsittelemättä jättäminen ei tarkoita, etteikö kaupungin päätöksenteossa luontoa huomioida”

MIELIPIDE 18.12.2024 17:00 Tilaajille

Lukijalta: Miksi puheita haluttiin ajallisesti rajoittaa? – Keskustelu Ikaalisten valtuustosta jatkuu