Raakut ovat lähimenneisyydessä olleet mediassa syystäkin runsaan ja asiallisen keskustelun kohteina. Joukkoon on ymmärrettävästi tullut myös vähemmän asiallisia lausumia.

Matti Rintala kirjoitti paikallislehteemme 27.11.2024 kirjoituksen paikallisen raakkuojamme vaiheilta. Hän kuvaa hyvin Turkimusojan varren palteilla sijaitsevien kunnan ja seurakunnan omistamien metsäpalstojen luontoarvoja. On hyvä, että konkretisoidaan lehden lukijoillekin kyseisten alueiden tilannetta. Kiitos siitä Matille ja kiitos muutenkin hänelle raakkujen hyväksi tehdystä työstä. Varmaan me kaikki, jotka ymmärrämme luonnon monimuotoisuuden tärkeyden, haluamme näille alueille niiden ansaitseman erityiskohtelun. Nämä alueet eivät voi olla aggressiiviisen metsänhoidon tai muun pontevan maankäytön kohteina.

Kirjoituksessa itseäni ihmetyttää kuitenkin se, että tämän kaiken ikään kuin ”ymmärtämiseksi” tarvittaisiin uusi ulkopuolinen maanomistaja. Maan omistamisella on monille ja ainakin ammattini kautta minulle tietty arvo, josta luopuminen vaatii suurta harkintaa. Näin on tehty nyt sekä kunnan että seurakunnan suunnalla eikä ostotarjouksia hyväksytty. Eiköhän me hämeenkyröläiset ihan itsekin pystytä näitä asioita ymmärtämään ja hoitamaan ilman ulkopuolisia toimijoita – ei rahakaan kaikkia ratkaise. En usko, että alueiden myyntipäätöksillä olisi vaikutusta sen paremmin kunnan asukaslukuun kuin seurakunnan jäsenmääräänkään.

Tämän kirjoitan nyt yksityisajattelijana, mutta näiden näkemysten takan on moni muu ja ratkaisu kokouksessa oli yksimielinen. Voin kuitenkin todeta, että olen ollut yhtenä kirkkoneuvoston jäsenenä vaikuttamassa siihen, että seurakunnan päätöksessä ostotarjouksesta todetaan muun muassa sanatarkasti: Seurakunta pyrkii omaehtoisesti löytämään keinot alueen suojelemiseen.

Eero Norokorpi