MIELIPIDE 8.2.2023 15:00

Lukijalta: Omaishoitajien tilanteet ovat yksilöllisiä – vapaissa on oltava vaihtoehtoja



Omaishoitajien tilanne on puhuttanut paikkakunnalla. Pirkanmaan hyvinvointialue toi muutoksia jokaisen omaishoitoperheen elämään. Osalle se tarkoitti rahallista heikennystä. Asia on hyvin ikävä. Palkkion lisäksi omaishoitoperheiden jaksamiseen liittyy oleellisesti se, miten jokaiselle omaishoitajalle kuuluvat vapaat on järjestetty.

Perheyrityksemme Matrocks on palvellut omaishoitoperheitä jo vuodesta 2007. Olemme tänä aikana nähneet erilaisten perheiden erilaiset tarpeet. Vuosien aikana olemme huomanneet, että kunnat tilaajana ovat olleet joskus hyvin kankeita ymmärtämään palveluja, jotka poikkeavat perinteisistä tavoista järjestää vapaita.
Toivomme Pirkanmaan hyvinvointialueelta raikkaita näkemyksiä asiaan niin, että jokainen perhe saa parhaimman mahdollisen palvelun omaishoitajan vapaan ajaksi, jaksamista tukemaan. Olemme työssämme nähneet, että yksilölliset ratkaisut tuovat eniten jaksamista omaishoitajuuden sitovaan arkeen. Haastamme myös omaishoitajat ajattelemaan laajasti, jotta palveluntarjoajat innostuisivat kehittämään vieläkin parempia ja monipuolisempia ratkaisuja. Mikä palvelumalli palvelisi juuri sinun perhettäsi parhaiten?
Moni omaishoitaja ei halua lähteä pois kotoaan vapaansa aikana, mutta kokee ettei sopivia hoitopaikkoja löydy tai ole vapaana. Myös henkilökunnan vaihtuvuus aiheuttaa ymmärrettävästi harmia. Yhdessä asiakkaidemme kanssa olemme luoneet ”omaishoidon vapaa lähimatkailukohteessa”. Kesto on yhdestä kolmeen vuorokautta kerrallaan. Sekä omaiset että omaishoidettava ovat kokeneet tämän palveluratkaisun voimauttavaksi. Toinen kehittämämme palvelu on ”liikkuva päivätoiminta”. Kriteerit täyttävässä päivätoiminnassa suunnataan lähialueen matkailukohteisiin. Kokemuksiemme mukaan omaishoitajat ovat tykänneet siitä, että omainen pääsee vaihteleviin kohteisiin, mielekkään tekemisen pariin tuttujen työntekijöiden kanssa.


Paula Kerola

Matrocks Oy

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

MIELIPIDE 17.10.2023 13:00 Tilaajille

Lukijalta: Konkurssi tulee, jos Pirha ei korota hintoja – ”Tällainen menettely on arvojemme ja toimintatapojemme vastaista”

MIELIPIDE 25.11.2022 10:00 Tilaajille

Lukijalta: Omaishoitajat tarvitsevat muutakin tukea kuin palkkion – ”Eläminen omassa kodissa on useimmiten iäkkään ihmisen oma toive”

HÄMEENKYRÖ 8.3.2022 19:00 Tilaajille

Monen roolin Paula Kerola on Vuoden Plikka