MIELIPIDE 7.5.2022 09:00

Lukijalta: Lasit ja tolkku lukiessa päässä – ”Edes paikallislehdessä ei voi kirjoittaa ilman faktojen tarkastusta”



Ensin kiitos Lepistön Maaritille ja Ojakosken Artolle valtuuston puheenjohtajien palstasta. Palstanne avaa paikallista päätöksentekoa. Toinen kiitos kirjoitetaan paikallisista asioista uutisoivalle UutisOivalle. Ilman lehteä ja sen toimittajia olisimme monta tarkistettua alueuutista köyhempiä.

Suomessa on vapaa lehdistö, toisin kuin itärajan takana. Kolmannella valtionmahdilla on myös vastuu julkaisuistaan. Edes paikallislehdessä ei voi kirjoittaa ilman faktojen tarkastusta, asioiden yhteiskunnallista painoarvoa punniten. Painettua sanaa säätelee laki ja journalistinen etiikka. Jos lehti painaa tuulesta temmattua tarinaa tulee äkkiä kutsun raastupaan tai Julkisen sanan neuvoston eteen. Lukijan paras tehtävä on uutisannin lukeminen ja ruotiminen.
Sosiaalisessa mediassa on toisin, siellä höngitään omat mielipiteet julki. Lehden sisällöstä vastaa päätoimittaja ja sosiaalisen ryhmien keskustelusta niiden ylläpitäjät ja keskustelijat itse. Somessa oletetaan, että on ryhmän sääntöihin sitoutuneita ylläpitäjiä ja keskustelijoita tai muuten voi käydä, kuten eräälle ylikuumenneelle tattiryhmälle. Taru oli kaunis, mutta lyhyt.
Erinomainen lääke verenpainetta nostaviin asioihin törmäämisessä on yön yli nukkuminen. Lähdekritiikki, käsitteiden ymmärtäminen ja kielitaito eivät ole pahitteeksi tiedonjanoa sammuttaessa. Tässä iässä on lisäksi hyvä muistaa myös kunnon lasit ja tolkku päähän lukiessa.
Kuntalaisena toivoo, että yhteinen hyvä olisi se päättäjien aito tahtotila. Vaikeaa on uskoa, että kukaan kallisarvoista aikaansa yleisten asioiden hoitamiseen antanut luottamushenkilö haaveilisi esimerkiksi puurtamisensa poliittiseksi peukalonjäljeksi jäävän vaikka tyhjän sorakentän keskustassa. Ihmismieli on toki tutkimaton.
Kuntalaisten etu on kunnan myönteisyys ja yhteisöllisyys. Sen ylläpitäminen on meidän kaikkien velvollisuus. Hyvien tapojen vaalijat ja viljelijät saavat osakseen kunnioitusta. Asiallisella dialogilla on aina paikkansa demokraattisessa päätöksenteossa.


Eeva-Liisa Juurijärvi


Ikaalinen

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

KOLUMNI 2.1.2024 15:00 Tilaajille

Kirjoittajavieras: Hyvä, paha some – ”Yli miljardi käyttäjää kuukaudessa tavoittava TikTok -sovellus ei ole lähdössä mihinkään lasten ja nuorten elämästä”

HÄMEENKYRÖ 24.11.2023 15:00 Tilaajille

Vanhemmat saivat vinkkejä someviidakossa selviytymiseen – ”Kommenttien tulvassa näkyy solvaamista ja kiusantekoa”

VILJAKKALA 8.7.2023 10:00 Tilaajille

Äitiys on Fanni Mustajärven tärkein työ – ”Kaikki muu on ylimääräistä”

PÄÄKIRJOITUS 7.6.2023 07:00 Tilaajille

Pääkirjoitus: Medialukutaiton merkitys kasvaa – luotettava journalismi vahvistaa kykyä torjua valheellista tietoa

PÄÄKIRJOITUS 10.5.2023 10:30 Tilaajille

Pääkirjoitus: Käräjät rauhoittavat somehuutelua – ”Hillitymmät mielipiteet jäävät esittämättä, kun huutokuoron alle ei halua jäädä”