MIELIPIDE 11.1.2022 12:00

Lukijalta: Kunnan hyvinvoinnin avaimet ovat päättäjillä – "2020-luvun päättäjiltä odotti ryhdikkäämpää otetta Ikaalisten kaupunginjohtajan tapauksessa"


Kuntavaalit on pidetty ja aluevaalit odottavat nurkan takana. Vaaleissa valitaan päättäjät tekemään niitä viisaita päätöksiä meidän kuntalaisten puolesta, jotta meidän on hyvä olla ja elellä täällä kotikunnassamme.


Helposti kuvitellaan, että suurinta päätäntävaltaa käyttävät kunnissa viranhaltijat, mutta näin ei asia ole, vaan valtaa käyttävät valtuutetut. Viranhaltijat pistävät nämä päätökset, sitten käytäntöön kunnassa.

Päätöksentekijöillä ei ole ainoastaan valtaa, vaan myös vastuuta. Vastuullisuus ja vaikuttavuus ovat peruspilareita, joihin hyvä päätöksentekokulttuuri nojaa.

Yhdenlaista kuvaa julkisesta päätöksentekokulttuurista ovat antaneet viimeaikaiset käänteet Ikaalisten kaupunginjohtajan tapauksessa.

2020-luvun päättäjiltä odotti ryhdikkäämpää otetta sekä selkeää viestiä; epäasiallista häirintää ja käytöstä ei hyväksytä kaupungin organisaatiossa.

Kunnan tärkein voimavara on sitoutuneet työntekijät. Työntekijät, jotka tuottavat työllään hyvinvointia meille kuntalaisille peruspalveluita tuottamalla.

Tällä hetkellä työntekijät kunnassa ovat myös prässissä, sillä kunnissa tehdään vähemmän etätöitä. Lisäksi työnantajien kesken käydään kilpailua ammattitaitoisista osaajista. Mielikuva kunnasta työnantajana painaa vaakakupissa, kun työntekijä päättää hakea kuntaan töihin.

Kunnissa tapahtuu monenlaista hyvää kehitystyötä kuntalaisten parhaaksi. Tästä ovat esimerkkiä Ikaalisissa Lukituki-hanke ja kotihoidon optimointi.

Tuollaisten tarinoiden soisi lisääntyvän, joten kaikkea hyvää ajankohtaiselle Ankkuri-toiminnalle Ikaalisissa.

Toisaalta mitä enemmän valtuutetut rohkaistuvat vuoropuheluun kunnan työntekijöiden ja kuntalaisten kanssa, sen vakaammalla pohjalla heidän tietämyksensä on päätöksiä tehtäessä yhteisen hyvinvoinnin eteen.


Eeva-Liisa Juurijärvi

Ikaalinen

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

IKAALINEN 18.4.2024 07:00 Tilaajille

Ikaalisten sepelikentälle haetaan jälleen toimijaa – Kauppakirja oli syksyllä vain ”allekirjoitusta vailla”

IKAALINEN 15.4.2024 09:00 Tilaajille

Ikaalisten kaupunki antaa tilapäislainan metsästysseuralle monitoimitilojen rakentamista varten

IKAALINEN 12.4.2024 09:00 Tilaajille

Ikaalinen lähtee mukaan ilmastoverkostoon, josta yritykset, maatalous ja yhdistykset saavat apua ilmastotyölleen

IKAALINEN 11.4.2024 09:00 Tilaajille

Parkano jatkaa sinnikkäästi Rukonevan enklaavin siirtohanketta – Alueen koko on noin 200 hehtaaria

IKAALINEN 10.4.2024 09:00 Tilaajille

Ikaalisilta täysi tyrmäys Pirhan suunnitelmille – Jos yksiköt lakkautetaan, kaupunki vaatii Pirhalta pikaisesti selvitystä siitä, miten lakkautukset toteutetaan niin, että asukkaita kohdellaan tasavertaisesti