Mielipiteet 17.6.2022 06:00

Lukijalta: Ketään ei saa kiusata, vai saako kuitenkin? – ”Valtuustoryhmät ovat ajamassa heille epämieluista henkilöä ulos”

Voin kuvitella, miltä ensimmäistä kertaa valtuustoon valituista mahtaa tuntua tällä hetkellä. He ovat lähteneet innolla hoitamaan Ikaalisten asioita. Sen sijaan he löytävät itsensä keskeltä käsittämätöntä, ikaalilaista farssia, jossa jälleen kerran valtuustoryhmät ovat ajamassa heille epämieluista henkilöä ulos siltä paikalta, jolle kansa on antanut vahvan mandaatin.
Muistan tapauksen, jossa muut puolueet yrittivät vaalien jälkeen torpata Ari Heiskan hallitukseen pääsyn, joka paikka hänelle vaalituloksen mukaan kiistämättä kuului. He olivat valmiita pitämään kaksi valtuuston kokousta, jossa he valitsivat laittomasti Heiskan tilalle itse valitsemansa, toisen puolueen varavaltuutetun. He laittoivat Heiskan paikalle, jossa hän joutui tekemään valituksen saadakseen sen paikan, joka hänelle vaalituloksen mukaan kuului. Pontevista ponnisteluistaan huolimatta he joutuivat kuitenkin taipumaan lain edessä.
Toisella vaalikaudella minua vaadittiin eroamaan sivistyslautakunnan puheenjohtajan paikalta. Jos en suostuisi, he erottaisivat koko sivistyslautakunnan. Asiaa varten järjestettiin erityinen “varjovaltuusto”, jossa minua painostettiin ja selitettiin, että vika ei varsinaisesti ole minussa. Kokoomus vain halusi sen paikan. KD ja kokoomus olivat tuolloin(kin) vaaliliitossa.
Kun en suostunut eroamaan, kutsuttiin paikallislehtikin kyselemään, miksi se Ylihaveri ei eroa. Sanoin, että senkun erotatte koko lautakunnan. “Moni kuntalainen saattaa kuitenkin ihmetellä, miten röyhkeitä valtuutetut voivat olla vain saadakseen haluamansa paikan”, totesin. Kokoomus ei halunnut ottaa puheenjohtajan paikkaa, kun tehtiin ikäviä päätöksiä, mutta Valkean ruusun koulun peruskiven muuraaminen olisi ollut mukava juttu. Politiikka ei kuitenkaan ole vain mukavia juttuja. Ari Heiska totesi valtuuston puheenjohtajalle, että jos tälle linjalle lähdetään, niin sitten menevät kaikki luottamusmiespaikat uusiksi. Asia raukesi.
Pelkäänpä, että valtuuston nyt asettaman valiokunnan ja Timo Hallian hävyttömän ajojahdin takana on tarkoitus paitsi nöyryyttää perussuomalaisia, myös kiinnittää kuntalaisten huomio joutaviin asioihin ja näin peitellä muun muassa sitä, millä intensiteetillä ja vauhdilla kaunista Ikaalistamme ollaan viemässä rauhallisesta maalaiskaupungista kohti teollisuusaluetta. Esimerkiksi Pirkanmaan vaihemaakuntakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma käsiteltiin nopeutetulla aikataululla. Se koskee Ikaalisiin ja ympäristöön seitsemän uuden tuulivoima-alueen suunnitelmaa (63 myllyä) jo nykyisten toimivien ja suunnitteilla olevien (15+9+9+1+1= 35) myllyjen lisäksi.
Riitta Kivikartanon ehdotus kutsua asiantuntija kertomaan, mitä tämä kaikki Ikaalisille tarkoittaisi, ei saanut kannatusta. Valtuutetuilla on nyt tärkeämpää tekemistä. Heillä on uusi maalitaulu. Lapsilleen he ovat ehkä kuitenkin opettaneet, että kaikkien kanssa on tultava toimeen. Eikä ketään saa kiusata.

Johanna Ylihaveri
3 kauden entinenkaupunginvaltuutettu, KD

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

JÄMIJÄRVI 21.11.2022 18:00 Tilaajille

”Toiveena on saada prosessi säädyllisessä ajassa pakettiin” – Jämijärvellä kunnanjohtajan luottamusta selvittävä tilapäinen valiokunta aloitti työnsä

JÄMIJÄRVI 14.11.2022 21:41 Tilaajille

”Asiallinen selvitys pitää tehdä” – Jämijärven valtuusto päätti, että kunnanjohtaja Markus Ojakosken luottamusta lähdetään selvittämään

JÄMIJÄRVI 8.11.2022 14:03 Tilaajille

Kunnanhallitus vei eteenpäin tilapäistä valiokuntaa kunnanjohtajan luottamuksen selvittämiseksi – mukaan halutaan kaikkien puolueiden edustus

JÄMIJÄRVI 1.11.2022 13:46 Tilaajille

Jämijärven kunnanjohtajaa kohtaan esitetyt väitteet aiotaan selvittää pikaisesti – ”Aion joka tapauksessa hakeutua muualle", Ojakoski sanoo

JÄMIJÄRVI 31.10.2022 21:14 Tilaajille

Jämijärven kunnanjohtajan Markus Ojakosken luottamusta halutaan selvittää – iso joukko luottamushenkilöitä esittää tilapäisen valiokunnan perustamista tätä varten