MIELIPIDE 4.7.2022 11:00

Lukijalta: Käyttikö valtuusto harkintavaltaansa väärin? – ”Asia etenee valituksena Hämeenlinnan hallinto-oikeuden ratkaistavaksi”

Ikaalisten kaupunginvaltuuston kokouksessa 27. kesäkuuta valtuusto päätti muuttaa kaupungin hallintosääntöä siten, että kaupunginhallituksen jäsenmäärää pienennetään kymmenestä jäsenestä yhdeksään jäseneen. Kyseinen muutosesitys tuotiin hallitus- ja valtuustokäsittelyyn valtuustoryhmien välisen neuvottelun tuloksena (ilman muistiota) ja kuului sanatarkasti seuraavasti: ”Neljä valtuustoryhmää (keskusta, sdp, kokoomus ja kristilliset sekä vihreät) esittivät kantanaan, että jos kaupunginvaltuusto päättää erottaa kaupunginhallituksen epäluottamuksen perusteella ja perussuomalaiset esittävät uuteen kaupunginhallitukseen jäseneksi Timo Halliaa, kaupungin hallintosääntöä muutetaan siten, että kaupunginhallituksessa on vain yhdeksän jäsentä. Vihreiden valtuustoryhmän kanssa on keskusteltu asiasta ja he ovat hallintosäännön muutoksen kannalla. Perussuomalaisten kanta on, että hallintosääntöä ei muuteta”.
Ennen valtuuston päätöksentekoa valtuustoryhmämme kuuli asiassa Kuntaliiton lakimiestä, joka totesi että hallintosääntöä on periaatteessa mahdollista muuttaa kyseessä olevalla tavalla. Muutos merkitsisi poikkeusta luottamushenkilön erottamattomuusperiaatteesta (KuntaL 79§), joten hallintosäännön muutoksille tulee olla hyvät organisaation ja hallinnon kehittämiseen liittyvät perusteet. Jos muutos liittyisi vain esimerkiksi henkilövaihdoksiin tai erottamisiin, voisi kysymys olla valtuuston harkintavallan väärinkäytöstä. Mielestämme tämänkaltaiseen hallintosäännön muutokseen kesken valtuustokauden perusteluksi ei riitä se, että halutaan päästä eroon tietystä hallituksen jäsenestä niin kuin edellä mainitussa valtuustoryhmien kirjelmässä esitetään. Valtuuston päätös rikkoo lisäksi sitä yksimielisesti ja hyvässä hengessä tehtyä ryhmien välistä sopimusta, joka tehtiin valtuustokauden alussa (1.7.2021) ja jossa hallituksen kooksi hallintosääntöön sovittiin 10 jäsentä.
Koska valtuuston kokouksen aikana esiintyi erilaisia tulkintoja kuntalain ohjeistuksesta, olisi asia pitänyt palauttaa valmisteluun, kuten valtuustoryhmämme esitti. Lisäksi päätöksen perusteluille olisi pitänyt hankkia kunnallisoikeuden asiantuntijalausunto, jolloin kaupunginvaltuutetut olisivat voineet varmistua, että eivät ole tekemässä kuntalain vastaista päätöstä. Perussuomalaisten valtuustoryhmä jätti asiasta kirjallisen eriävän mielipiteen ja asia etenee valituksena Hämeenlinnan hallinto-oikeuden ratkaistavaksi. Perussuomalaisten valtuustoryhmä haluaa varmistua, että hallituksen ja valtuuston päätöksiä ei tehdä mielivaltaisesti pika-aikataululla vaan päätökset tehdään harkitusti, perustellusti ja kuntalakiin perustuen.

Perussuomalaisten Ikaalisten valtuustoryhmä

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

IKAALINEN 20.2.2024 13:00 Tilaajille

Ikaalinen alkaa tasapainottaa talouttaan – ”Jos mitään ei tehdä, alijäämää on viiden vuoden päästä 13,7 miljoonaa”

IKAALINEN 28.11.2023 12:00 Tilaajille

Ikaalisten valtuustoryhmät antoivat täystyrmäyksen Pirhan toimille – Talousarviosta yksi äänestys

IKAALINEN 27.11.2023 09:00 Tilaajille

Ikaalisten kaupunginvaltuusto tänään: Esityslistalla ovat muun muassa ensi vuoden talousarvio ja uusiksi mennyt luottamushenkilövalinta

IKAALINen 31.10.2023 12:00 Tilaajille

Tuulivoimasta neljä äänestystä ja kiihkeä keskustelu Ikaalisten valtuustossa – Osa yleisöstä innostui taputtamaan ja huutamaankin

IKAALINEN 27.9.2023 10:00 Tilaajille

Ikaalinen joutuu kiristämään menojaan suunniteltua enemmän laskevien valtionosuuksien ja verotulojen takia