Mielipiteet 15.10.2021 06:00

Lukijalta: Hämeenkyrön tavoitteena on säilyttää kehitysvammaisten asumispalvelut paikkakunnalla myös tulevaisuudessa – ”Aikaisemmin sovittuja ostopalvelupaikkoja ei ole kilpailutettu eikä ole tarkoitus kilpailuttaa”

Hämeenkyrössä on kaksi kehitysvammaisten asumisyksikköä, jotka on järjestetty kunnan omana toimintana (Jaakonkodin asumisyksikkö ja Tunturin ryhmäkoti). Näissä yksiköissä asuu yhteensä 23 kehitysvammaista henkilöä, valtaosa heistä hämeenkyröläisiä. Tavoitteenamme on kehitysvammaisten asumispalveluiden säilyminen paikkakunnalla myös hyvinvointialueen aloittamisen jälkeen.
Omien yksikköjen lisäksi ostamme asumispalveluita yksityisiltä palveluntuottajilta noin 10 kehitysvammaiselle henkilölle. Ostopalvelupaikat on hankittu vuosien varrella suorahankintana jokaisen asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin pohjautuen.
Näitä aikaisemmin sovittuja ostopalvelupaikkoja ei ole kilpailutettu eikä ole tarkoitus kilpailuttaa, vaan asiakas voi jatkaa asumistaan tutussa yksikössä.
Pirkanmaalla on kilpailutettu kehitysvammaisten asumispalvelut viimeisten kuukausien aikana, ja hankintasopimus on alkanut syyskuussa 2021. Jatkossa hankimme kehitysvammaisten asumispalveluiden uudet ostopalvelupaikat pääsääntöisesti tämän sopimuksen kautta. Hankinta koskee uusia tulevia palvelutarpeita. Nykyisiä asumispalveluiden asiakkaita ei siirretä toiseen asumispaikkaan uuden hankintasopimuksen perusteella.
Uusi hankintasopimus on toistaiseksi voimassa oleva, joten tavoitteena on pitkäaikaiset asumisen järjestelyt. Perusteena asumispaikan vaihtamiselle on yleensä asiakkaan muuttunut tarve tai tilanne.

Leena Kyröjoki
Vammaispalveluiden päällikkö
Hämeenkyrön kunta

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää