HÄMEENKYRÖ 18.9.2022 19:00

Loppuvuodesta se tapahtuu: Liikenne ohjataan Hämeenkyrönväylälle – ”Voin sanoa, että tänä talvi tulee olemaan työmaalla paljon edellisiä hiljaisempi”

Tuukka Olli

Vielä tämän vuoden puolella Hämeenkyrössä koetaan suuri muutos, kun kunnan läpäisevä pitkän matkan liikenne ohjataan kolmostien uudelle linjalle, Hämeenkyrönväylälle. Kymmenen kilometrin, 11 sillan ja kolmen eritasoliittymän nelikaistainen tielinja otetaan käyttöön näillä näkymin lokakuun lopulla.

– Se on tavoite. Tiettyjä työvaiheita jää vielä vuodelle 2023, mutta suurin osa niistä ei vaikuta liikenteeseen. Voin sanoa, että tänä talvi tulee olemaan työmaalla paljon edellisiä hiljaisempi, toteaa projektipäällikkö Akseli Nurmi Väylävirastosta.
Töitä on kuitenkin vielä tehtävänä. Olennaisimpia ovat siltatyöt Pappilanjoella ja Valkjärvellä.
– Niihin se paine kohdistuu. Säällä voi olla vaikutusta töiden etenemiseen, sillä sade ja pakkanen voivat vaikuttaa pintarakenteisiin. Samoin ne vaikuttavat tiemerkintöjen tekoon. Merkintöjä on pyritty tekemään nopeasti asfaltoinnin jälkeen. Asfaltoiduilla alueilla merkinnät ovatkin lähes valmiit, Nurmi toteaa.
Asfaltoituna on tällä hetkellä koko Pappilanjoen ja Hanhijärven välinen alue, poislukien sillat. Ensi kesänä koko tieosuudelle vedetään viimeinen päällystekerros.
– Alun perin oli tarkoitus, että se vedetään kesällä 2024. Samoin alun perin tarkoitus oli, että liikenteellekin väylä avataan 2023. Eli siihen nähden olemme vuoden etuajassa.

Järjestelyitä Tippavaarassa ja Hanhijärvellä

Hämeenkyrönväylän molemmissa päissä nähdään vielä muuttuvia liikennejärjestelyitä. Hanhijärvellä ajetaan jo nyt pätkä uutta väylää, sillä Tampereen suunnasta tuleva liikenne on ohjattu kiertämään eritasoliittymän rampin kautta.
– Tavoitteena on, että viikolla 40 Tampereen suunnan liikenne kiertää eritasoliittymän sillan kautta. Hieman sen jälkeen Vaasan suunnasta tuleva liikenne ohjataan kulkemaan rampin kautta. Nämä ovat väliaikaisia järjestelyitä ja liittyvät väylän liityntätöihin, kertoo työmaapäällikkö Juho Koskimaa.
Vastaavia järjestelyitä nähdään myös väylän toisessa päässä Tippavaaran eritasoliittymässä.
– Ensin Tampereen suunnasta tuleva liikenne ohjataan kulkemaan rampin kautta. Myöhemmin toiselle rampille ohjataan Vaasan suunnasta tuleva liikenne.

Kustannukset ovat nousseet

Maailman tilanne on näkynyt myös Hämeenkyrönväylän työmaalla.
– Pelkästään indeksinousu on nostanut kustannuksiamme 1,2–1,5 miljoonalla eurolla. Mutta budjetti on hallinnassa, Nurmi toteaa.
Erityisesti ovat nousseet polttoainekustannukset. Kiristinyt taloudellinen tilanne näkyy jatkohankkeessa. Väylää on tarkoitus jatkaa Hanhijärven ja Rokkakosken välisellä noin 800 metrin mittaisella kaistalla. Kaistan suunnitelma on lähdössä tarkastukseen. Jos kaikki menee hyvin, kaista toteutetaan ensi kesänä.
– Mutta sen hankkeen sisällöstä kyllä joudutaan karsimaan alkuperäiseen tavoittseen nähden, Nurmi toteaa.
Rakennustöiden aikana vesistöjä on suojeltu lukuisilla patorakenteilla. Nurmi kertoo, että syksyn mittaan ympäristöasiat ovat olleet tapetilla ja nyt katsotaan yhdessä Pirkanmaan ely-keskuksen kanssa, olisiko silttipatojen purkaminen Valkjärven ja Kalalahden ympäristöissä mahdollista.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

HÄMEENKYRÖ 16.11.2023 15:00 Tilaajille

Hämeenkyrönväylä on nyt valmis ja hanke on takuuajalla – ”Sen aikana rakenteiden toimivuutta seurataan ja korjataan tarpeen vaatiessa”

HÄMEENKYRÖ 9.11.2023 13:00 Tilaajille

Hämeenkyrö kuittasi väylästä puolen miljoonan korvaukset – Korvausvaatimuksia on vielä yli 230 000 euron edestä

HÄMEENKYRÖ 22.9.2023 10:00 Tilaajille

Valtio on maksanut korvaukset Hämeenkyrönväylän alle jääneistä maista – Kunnan osuus yli puoli miljoonaa euroa

HÄMEENKYRÖ 17.8.2023 08:00 Tilaajille

Hämeenkyrön väylätyöt ovat loppusuoralla – ”Syyskuun alkupuolella pitäisi olla valmiina”

HÄMEENKYRÖ 7.8.2023 15:00 Tilaajille

30-metrinen pyloni tervehtii väylällä kulkijaa – ”Paikan suhteen elyllä on melkoinen normiviidakko”