Tänä kesänä on 170 vuotta siitä, kun muuan nuori parikymppinen Yriä Koskinen (suomennos Georg Zachris Forsmanista) viimeisteli tekstiään Pohjalaisen osakunnan kirjoituskilpailuun sekä Hämeenkyrön vehmaissa maisemissa että luultavasti pääasiassa nykyisen Ison pappilan kammarissa. Kilpailun arvoisat tuomarit olivat J.W. Snellman ja Matias Aleksanteri Castren, molemmat myöhemmin historiamme kaanoniin nousseita suuruuksia. He palkitsivat Koskisen tekstin syksyllä mairittelevin arvioin. Se julkaistiin poikkeuksellisesti ensin artikkeleina ja sitten kirjana, vaikka laki kielsi tämänkaltaiset kirjoitukset suomeksi. J.W. Snellman ei vielä tiennyt että tässä oli tuleva suomalais-kansallisen historiankirjoituksen isä ja hänen seuraajansa suomalaisuusliikkeen johtajana.

Koskinen tuli myöhemmin tunnetuksi Helsingin yliopiston historian professorina Sakari Topeliuksen rinnalla sekä fennomaanisen liikkeen johtajana J.W. Snellmanin jälkeen, aateloituna 1881 nimellä Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen. Yksi Hietaniemen hautausmaan suurimmista hautakivistä on hänen ja on hänestä suuri patsaskin – Lopella, myöhemmässä kesäpaikassa.

Huhtikuussa tuli 20 vuotta siitä, kun Hämeenkyrössä pidettiin kirjan tiimoilta seminaari alustajina neljä tunnettua historioitsijaa ja tutkijaa. Nobel-kirjailija F.E. Sillanpään lisäksi Yrjö-Koskinen lienee tunnetuin hämeenkyröläinen kautta aikojen jos hänet siksi laskee. Hämeenkyröläiseksi hänet tiukasti nimesivät ympäristönsuojelun emeritus professori Pekka Nuorteva ja hänen puolisonsa tuolloisessa yleisönosastokirjoituksessaan tässä lehdessä. Olen joskus sanonut, että hän oli kuin 1800-luvun loppupuolen Kekkonen, ihailtu ja vihattu maan johtaja yhtä aikaa. Hän taiteili idänpolitiikassa laajentaakseen kansallista liikkumavaraa.

Alun perin Yrjö-Koskinen oli ruotsinkielinen ja tuli jo teini-iässä tänne kirkkoherraksi nimitetyn isänsä Georg Jakob Forsmanin vanhimpana lapsena. Perhe asettui ensimmäisinä asukkaina juuri rakennettuun Isoon Pappilaan 1845.

Yrjö-Koskisen elämänvaiheista on kirjoitettu kolmiosainen teos Gunnar Suolahden (I osa) ja Rafael Koskimiehen (II-III osat) toimesta. En ryhdy niitä kertaamaan tässä, mutta otan esiin joitain nimekkäiden alustajien huomioita 20 vuoden takaa.

Emerita professori Pirkko Rommi käsitteli Koskisen poliittista roolia suomalaisuusliikkeen johdossa. Rommin taustalla oli oma väitöskirja Yrjö-Koskisen linja (1964). Koskisen maltillinen ns. myöntyväisyys sortovuosien alettua vei monen silmissä tämän kunnian eikä sitä ole koskaan täysin palautettu uusilla arvioilla.

Ulkomaille tuolloin matkanneen professori Panu Rajalan esityksen luki Jere Lepola. Se käsitteli Yrjö Koskisen Hämeenkyrö-suhdetta, hänen tuloaan tänne sekä kiintymistä paikalliseen neitoon. Täällä herraspoika tutustui teininä suomalaiseen kansaan ja kieleen, jonka ensimmäinen yritys oli Kertomus Hämeenkyrön pitäjästä.

Filosofian tohtori Jukka Tervonen käsitteli paikallisuutta ja kansallisuutta Koskisen ajattelussa taustalla hänen Hämeenkyrön aikansa. Tervosen väitöskirja 1991 käsitteli J.R. Danielsson-Kalmaria, joka seurasi oppi-isäänsä Koskista sekä suomalaisuusliikkeessä että historian professorina.

Lopuksi professori Juha Siltala paneutui Koskisen äiti-isänmaa –tuntemuksiin psykohistoriallisessa analyysissaan. Taustalla oli Siltalan tuore kirja Valkoisen äidin lapset. Siveellisyys ja sen varjot kansallisessa projektissa (1999).

Hienosti edenneen tilaisuuden lomassa kuultiin rovasti Sakari Virtasen avajaissanat sekä taiteellisia otteita myöhemmin kesällä – siis 20 vuotta sitten – esitetystä Panu Rajalan näytelmästä Pappilan maisteri. Tilaisuuden päätti Yrjö Koskisen sanoittama tunnettu yhteislaulu Honkain keskellä. Edelleen Hämeenkyrössä on ristivetoa, kertooko se Laitilan vai Kyröskosken hongista.

Itse maaherra Heikki Koski (silloin oli vielä maaherroja) tervehti seminaaria omakätisesti allekirjoitetulla kirjeellään. Yksi lause on hyvä nostaa esiin. ”Hyvinvointikehityksemme vankimmaksi perustaksi onkin kohonnut kasvava tieto ja osaaminen, joiden varaan kasvava talous on voinut rakentua.” Yrjö Koskisen linja lyhyesti. Varsin ajankohtaista edelleen.

Jouko Hannu