Pääkirjoitus 22.7.2021 07:00

Jokainen talkoolainen on arvokas

Terhi Palonen
Terhi Palonen

Seuroissa ja yhdistyksissä pidetään tiukasti kiinni jokaisesta talkoolaisesta. Talkoissa kaikillle löytyy tekemistä ja jokainen tehtävä on yhtä arvokas.
Moni asia olisi Suomessa jäänyt toteuttamatta ilman talkootyötä. Tässä itsekkyyden maailmassa talkootyö on upea ilmentymä epäitsekkyydestä, jossa tehdään hyvää isolla joukolla.
Valitettavasti talkooväen puute nakertaa yhdistyksiä. On aikaisempaa vaikeampaa saada ihmisiä innostumaan yhteisistä asioista ja käyttämään aikaansa talkoisiin. Pahimmillaan talkootyöt kaatuvat yksien ja samojen ihmisten harteille.
Valitettavasti talkootyö ja tekemisen into törmää myös byrokratiaan. Verottajakin syynää entistä tarkemmin talkootyötä. Pitäisi kuitenkin toimia ihan päinvastoin eli kannustaa talkootyöhön kaikin tavoin. Päättäjien juhlapuheissa lausutaan hienoja sanoja kolmannen sektorin merkityksestä, mutta arjessa toimitaan aivan päinvastaisesti.
Pian uutta kauttaan aloittavat kunnanvaltuustot voisivat laittaa seurojen ja yhdistysten toiminnan erityissuojeluun. Ilman näiden tahojen tekemää työtä kotikunnat olisivat ilmapiiriltään melko köyhiä.
Järjestöjen tekemä vapaaehtoistyö antaa monelle sisältöä elämään ja parantaa näin elämänlaatua. Talkootyö vahvistaa myös sitä kovasti kuntien mainostamaa yhteisöllisyyttä. Monelle talkootyö lieventää myös yksinäisyyttä, sillä on upeaa olla yksi tekijä isossa joukossa. Tässä mahtaa olla jo tarpeeksi perusteita sille, että kuntatalouden kurimuksessa yhdistysten avustusten murusia ei ole syytä enää leikata.
Jo kadonneeksikin pelätyn talkootyön merkitys on edelleen suuri. Esimerkiksi Ikaalisissa puhkesi kukkaan aivan uusi tapahtuma, joka toteutetaan pääsääntöisesti talkoilla. Rahkolan kesän tapahtumien ketju on saanut mukaansa kymmeniä yhdistyksiä ja yhteisöjä ja niissä puurtavia talkoolaisia.
Vapaaehtoistyö, talkootyö ja naapuriapua kannattelevat yhteiskuntaa merkittävällä tavalla. Yhdessä suunnittelemalla ja tekemällä on saatu aikaiseksi upeita voimannäytteitä, hankkeita ja projekteja. Meidän kaikkien pitääkin osata kiittää talkootyöstä ja kannustaa siihen.
Lapset muuten ovat usein erittäin innokkaita talkoolaisia ja ottavat vastaan heille annettuja pieniä tehtäviä. Tällä tavoin kasvaa uusi talkoolaisten sukupolvi.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

IKAALINEN 25.3.2024 15:40 Tilaajille

Keväinen päivä houkutteli Villa Vihdan tapahtumaan

IKAALINEN 13.3.2024 17:00 Tilaajille

Parasta pilkkimisessä on luonnon tarkkailu, saalis on siihen päälle bonusta – ”Kala itse päättää, ottaako se syöttiin”

JÄMIJÄRVI 13.3.2024 09:00 Tilaajille

Uuden talon rakentaminen on harvinainen projekti, muuten jämijärveläisrakentajia työllistävät paljon mökkiläiset

IKAALINEN 12.3.2024 15:00 Tilaajille

”Aina ollaan valmiita tulemaan mukaan” – Kaupungin viestintämateriaalia varten poseerattiin kylpytakeissa Kyrösjärven jäällä

OIVASEUTU 8.3.2024 09:40 Tilaajille

Lauantaina ladut kutsuvat jälleen – Reppu-Pirkassa hiihdetään kuninkaallisten seurassa