OIVASEUTU 14.11.2021 13:00

Isä huolehtii, rakastaa ja hassuttelee – "Mun isällä ei oikeastaan ole heikkouksia"

Viidettä luokkaa käyvää Aino Korhosta ja tämän isää yhdistää pallonpotkiminen.

– Isän kanssa pelataan jalkapalloa, ollaan Jasmin kanssa samassa joukueessa, Korhonen kertoo.
Jalkapallon pelaamisen lisäksi Korhonen kertoo hassuttelevansa isän kanssa. Herää kysymys, mitä se hassuttelu tarkalleen ottaen on.
– Se on sellaista pelleilyä ja kutittelua, Korhonen kuvailee.

Viljakkalan yhtenäiskoulussa viidettä luokkaa käyvä <

– Pelaan samassa joukkueessa Jasmin ja Ainon kanssa. Isän kanssakin on kiva pelata.
Ja tietysti Kestinkin mainitsee aiemmin kerrotun hassuttelun isän kanssa.
Omassa isässä parasta Kestin mielestä on, että hän on hauska ja tärkeä.


”Isin kainaloon on turvallista kömpiä”

– Isä on hauska kaveri, koska se kertoo paljon vitsejä, nauraa kihertää ikaalilainen ekaluokkalainen Mealiina Läykki.

– Isi on myös turvallinen. Kun yöllä herään, on kiva mennä isin lämpimään kainaloon.
Isän ja äidin lisäksi Mealiinan perheeseen kuuluvat myös pikkuveli Miio ja pikkusisko Mette.
– Me tehdään paljon kaikkea yhdessä, pelataan ja leikitään.
Mealiina kertoo, että isä osaa myös suuttua.
– Joskus se suuttuu, kun minä olen ottanut salaa keksejä, mutta kyllä se pian leppyykin.
Isälle Mealiinalla on luvassa isänpäiväksi ainakin yksi lahja.
– Isille olen tehnyt koulussa kortin, jonka kuvitus on vielä salaisuus.

Ekaluokkalaisen <

– Isin kanssa on kiva leikkiä legoilla. Isi lukee joskus minulle ja me käydään yhdessä liikuntahallilla.
– Meillä on isin kanssa myös yhteisiä salaisuuksia, joita ei kerrota muille.
Janne mukaan isän saa suuttumaan se, jos joku tavara rikkuu.
– Mutta ei se kauan ole vihainen.
Janne perheeseen kuuluvat isän ja äidin lisäksi isoveli Joona ja pikkuveli Jami.
– En ole vielä jutellut äidin kanssa, mitä me hankitaan isille lahjaksi isänpäivänä, mutta kyllä me varmasti jotain keksitään. Minulta hän ainakin itse tekemäni kortin.
Parhaita puolia isässä Korhosen mielestä on, että hän on luotettava ja iloinen.

˝Isällä on hauskoja juttuja”

Kyröskosken koulun neljättä luokkaa käyvän Ella Korven isä saa isänpäivänä päättää, mitä tehdään. Perinteisiin kuuluu toki aamupalan sekä itse tehtyjen lahjoen ja korttien vieminen aamulla sänkyyn.

Ellaa isä auttaa joskus esimerkiksi enkun läksyissä. Kun äidinkielessä oli lukuhaaste, isä kuunteli, kun Ella luki vaadittavan päivittäisen 20 minuutin urakan.
– Iskä voi joskus lähteä jalkapallokentälle ja mennään potkimaan palloa. Yleensä mukaan tulevat muutkin meidän perheestä, Ella kertoo.
– Mun iskä on huumorikas tyyppi, ja aina välillä hän kertoo hauskoja juttuja. Isä on myös tosi auttavainen.

Kyröskosken koulun neljäsluokkalainen Aada Matikka kertoo isänpäivänä tekevänsä isälle aamupalaa, ja sen jälkeen varmaankin mennään perheen kanssa ulkoilemaan. Ulkoilu isän kanssa on tuttua puuhaa muutenkin.

– Joskus käydään puistossa koko perheen kanssa, otetaan pallo mukaan ja heitellään, hän kertoo.
– Joskus isän kanssa myös katsotaan yhdessä leffoja. Välillä pelataan lautapelejä ja tabletilla sanapeliä.
Kotitöitäkin tehdään toisinaan yhdessä isän kanssa, esimerkiksi tyhjennetään tiskikonetta.
Koululäksyihinkin isältä voi saada apua, jos vaikka matematiikka on vaikeaa.
– Isässä parasta on se, että se on fiksu ja kiva. Iskä on tosi ihana.

”Meillä on koko perheen mielestä maailman paras iskä”

Kolmasluokkalaisella Sienna Itäsalolla Jämijärveltä on vastaus valmiina, kun kysytään mikä isässä on parasta.

– Isä osaa ja jaksaa rakentaa ja rempata meidän taloa, usein isä jaksaa tehdä remonttia vielä tosi myöhään illallakin.
Isänkään elämä ei kuitenkaan ole pelkkää rakentamista ja remontointia.
– Aina ennen talven tuloa käymme yhdessä nostamassa veneen pois järvestä, Sienna kertoo.
Isä kuulostaa aika osaavalta tyypiltä, ja Sienna vahvistaakin, ettei isällä oikeastaan ole heikkouksia.
– Se on koko perheen mielestä maailman paras iskä.

– Isä tietää tosi paljon elektroniikasta, se on töissä joku IT-asiantuntija, kiteyttää jämijärveläinen neljäsluokkalainen Akseli Saloniemi isänsä ydinosaamisen.

Kiinnostus elektroniikkaan ja tietotekniikkaan yhdistää isää ja poikaa, joilla on meneillään yhteinen projekti.
– Rakennamme yhdessä tietokonetta, ja isä opettaa minullekin tietokonejuttuja, Akseli kertoo.
Tekeillä olevasta koneesta tulee hyvälaatuinen ja tehokas pelikone.– Isällä on omakin, joka tosin on ehkä 20 vuotta vanha, valmiina ostettu pakettikone, Akseli sanoo.
Niin osaava ja mukava kuin isä onkin, niin yhden puutteen Akseli keksii.
– Näppäimistöjen rakentamisessa isällä on vielä parantamisen varaa.

UutisOiva toivottaa kaikille isille, isoisille ja isoisoisille hyvää isänpäivää!

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN 12.11.2023 10:00 Tilaajille

Hyvää isänpäivää! Eskarit kertovat, miksi isät ovat parhaita – Isä vie Tapparan peliin ja tekee hyvää ruokaa

IKAALINEN 25.7.2022 19:00 Tilaajille

Kovelahdessa pidettiin iloiset onkikilpailut – sadekuuro vain virkisti kisailijoita

IKAALINEN 1.6.2022 13:00 Tilaajille

Sivistyslautakunta vastasi aloitteeseen: Ikaalisten kouluverkkoon vaikuttaa se, pysyykö talous tasapainossa

HÄMEENKYRÖ 4.5.2022 17:00 Tilaajille

Räpsän nuoret valmentajat innostavat ja kannustavat – ”Liikunnan kautta voi löytää oman potentiaalin”

MIELIPIDE 4.5.2022 15:00 Tilaajille

Lukijalta: Aikuisten on otettava vastuu lapsesta – ”Lapsi on turvaton, jos hän joutuu ottamaan itse vastuun tekemisistään”