IKAALINEN 26.9.2022 08:30

Ikaalisten Urheilijoille isoin potti liikunta-avustusten jaossa, perusavustuksia jaettiin noin 28 000 euroa

Liisa Raipala

Urheiluseurojen perusavustuksia kaupungilta sai tänä vuonna eniten Ikaalisten Urheilijat, jonka avustussumma on 13 150 euroa. Ikaalisten Nouseva-Voima sai 6 410 euroa, Ikaalisten Tarmo 3 920, Ikaalisten Ampujat 1 870, Ikaalisten Kuntoilijat 1 120, Mansoniemen Meno 650, Ikaalisten Tennisseura 410, Poltinkosken Kisa 310 ja Ikaalisten Työväen Urheilijat 260 euroa.

Avustuksista päätti sivistyslautakunta. Perusavustuksia jaettiin yhteensä 28 100 euroa, ja kriteerinä oli toiminnan määrä, laatu, monipuolisuus, jäsenmäärä, toimipaikkojen määrä ja alueellinen jakauma. Lisäksi huomioon otettiin seuran järjestämä terveysliikunta.
Lisäksi seurojen ohjaaja- ja valmentajakoulutukseen tarkoitettuihin kohdeavustuksiin on varattu 1 700 euroa ja erityisryhmien liikunta-avustuksiin 2 900 euroa.
Avustuksista päätti sivistyslautakunta äänin 3–2. Tatu Valavuo (ps) esitti asian siirtämistä, koska kaipasi jakoperusteisiin lisätietoja. Esitystä kannatti Henna Koivisto (ps.). Sivistysjohtajan pohjaehdotuksen kannalla olivat Mirja Hanhikangas (kes.), Esko Tapiainen (kesk.) ja Juhana Tuomola (sd.), ja Valavuo ja Koivisto äänestivät vastaehdotusta.
Lautakunta edellyttää, että ensi vuoden hakuun mennessä avustuksien kriteerit uudistetaan.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

IKAALINEN 28.3.2024 07:00 Tilaajille

Miten omaiset pääsevät vierailemaan hoivakotiin vaikka Lempäälään? Ikaalilaisilta ei heru ymmärrystä vanhuspalveluiden lakkauttamiselle

IKAALINEN 26.3.2024 15:07 Tilaajille

Ikaalisten yhteiskoulun ensi lukuvuoden järjestelyitä aletaan miettiä: Jatketaanko nykyisellään vai tuleeko lisää väistötiloja?

IKAALINEN, HÄMEENKYRÖ 25.3.2024 13:56 Tilaajille

Pirha teki päätöksensä: Ikaalisten ikäihmisten asumispalvelut lopetetaan

IKAALINEN 23.3.2024 10:09 Tilaajille

Pirkanmaan maakuntakaavoitus: Paikallisilta saatu palaute pienensi Horhalanperän kaavailtua tuulivoima-aluetta

IKAALINEN 22.3.2024 15:00 Tilaajille

Puistofilosofia ja Saunafestivaalit saivat Ikaalisten kaupungilta suurimmat kulttuuriavustukset