OIVASEUTU 26.7.2022 11:00

Hirvieläinten pyyntilupien määrä seudulla myötäilee kannan määrää – Peurojen ja kauriiden metsästys voi alkaa jo syyskuussa

Terhi Palonen

Hirvi- ja peuralupien määrässä on pientä laskua viime vuodelta Ikaalisten-Jämijärven riistanhoitoyhdistyksen ja Hämeenkyrön-Viljakkalan riistanhoitoyhdistyksen alueilla.

– Pyyntilupien määrä noudattelee kuitenkin melko hyvin kannan määrää. Metsästyksen tavoitteena onkin nyt pitää kanta nykyisen kokoisena, kertoo toiminnanohjaaja Tuomo Kivimäki Ikaalisten-Jämijärven Rhy:sta.
Samoilla linjoilla on Hämeenkyrön-Viljakkalan Rhy:n toiminnanohjaaja Harri Isomuotia.
– Osa myönnetyistä luvista on tarkoitettu niin sanoituksi pankkiluviksi, jotka on mahdollista ottaa käyttöön mikäli jahdin yhteydessä osoittautuu, että hirviä on arvioitua enemmän, Isomuotia kertoo.

Ikaalisten-Jämijärven alueelle yli 650 pyyntilupaa

Alkavalle jahtikaudelle Ikaalisten-Jämijärven Rhy:lle myönnettiin 233 hirven ja 420 valkohäntäpeuran pyyntilupaa.

Yhdellä pyyntiluvalla voidaan kaataa yksi aikuinen hirvieläin tai kaksi vasaa.
– Peurojen pyyntilupia oli viime vuonna sama määrä. Hirvilupia on nyt noin 20 viime vuotista vähemmän. Lupia on kuitenkin riittävästi kantaan nähden, Kivimäki sanoo.
Ikaalisten-Jämijärven riistanhoitoyhdistyksen alueella hirvieläinten jahtiin lähtee tänä syksynä 21 seuruetta.
Hirvieläinten aiheuttamat onnettomuudet kertovat jonkin verran kannan määristä. Ikaalisten-Jämijärven riistanhoitoyhdistyksen alueella viime vuonna tilastoitiin viisi hirvikolaria ja saman verran peurakolareita. Eniten onnettomuuksia ovat aiheuttaneet kuitenkin kauriit. Niiden kolareita kirjattiin alueella kolmisenkymmentä.
– Kauriskanta on vahva, vaikka toisaalta ilveskanta on myös voimistunut. Kauriin metsästys ei ole pyyntiluvan varaista, vaan se vapaata ja toivottavaa, Kivimäki kertoo.

Hämeenkyrön ja VIljakkalan alueella yhteensä 450 pyyntilupaa

Hämeenkyrön-Viljakkalan riistanhoitoyhdistyksen alueelle on myönnetty alkavalle jahtikaudelle 150 hirven ja 300 valkohäntäpeuran pyyntilupaa.
– Määrät ovat haettujen mukaisia ja ne perustuvat kanta-arvioihin. Toki viime vuonna käytettiin hirvilupia enemmän, kaikkiaan 177 lupaa. Sillä määrällä saatiin kantaa leikattua melko hyvin, kertoo Isomuotia.
Hämeenkyrön-Viljakkalan Rhy:n alueella metsästää alkavalla kaudella 16 seuruetta. Niille on varattu yhteensä 133 hirvilupaa, jotka on jaettu seurojen kesken pääasiassa pinta-alojen suhteessa ja pankkiin jäi 17 lupaa jahdin aikana havaittuja tiheämmän kannan alueita varten.
Viime vuodelta Hämeenkyrön-Viljakkalan Rhy:n alueelta ei tilastoitu yhtäkään hirvikolaria. Sen sijaan peura- ja kauriskolareita tilastoitiin noin 60.

Peurajahtiin heti syyskuussa

Hirvijahti alkaa 8. lokakuuta. Hirvieläinten vahtimalla tapahtuva metsästys on kuitenkin mahdollista aloittaa jo syyskuun alusta.
Riistakeskus suosittelee, että etenkin valkohäntäpeurojen metsästys aloitettaisiin kolarien ehkäisemiseksi ja kaatotavoitteiden saavuttamiseksi täydellä teholla heti kauden alussa.
– Peuranmetsästystä on aikaistettu riiistanhoitoalueellamme parina viime vuonna, ja se on hyvä asia, Kivimäki sanoo.
– Olemme ohjeistaneet seurat aloittamaan peuran- ja kauriinmestästyksen jo syyskuussa ja etenkin niillä alueilla, missä kantaa on runsaasti, Isomuotia kertoo.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää