HARTAUSKIRJOITUS 12.1.2025 10:00

Hartauskirjoitus: Toivotaan, toivotaan – ”Rukoilkaamme tulevaan vuoteen rauhaa ja viisautta yhteiskunnalliseen päätöksentekoon”

Uuden vuoden edessä usein toivomme ja odotamme monenlaista. Epävakaassa maailman tilanteessa yhä useampi pohtii elämän tarkoitusta ja sitä, mistä voi löytää toivoa ja rauhaa arjen keskelle.

Efesolaiskirjeessä (Ef. 1:11,18, 1938 käännös) sanotaan näin: ”Hänessä me myös olemme saaneet perintöosan, ollen siihen edeltä määrätyt hänen aivoituksensa mukaan”. ”Hänen, joka vaikuttaa kaikki oman tahtonsa päättämän mukaan”. ”Ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään”.

Jeesus kuoli ristillä meidän kaikkien puolesta. Hänessä on iankaikkinen toivo. Jumala on luvannut pitää huolen meistä, antaen toivon ja voiman maanpäälliseen vaellukseen. Se ei ole kenellekään helppo. Toivo paremmasta auttaa jaksamaan.

Eero Raittinen pohtii laulussaan sitä, ettei meillä riitä aikaa rakastaa. Kertosäkeessä toivotaan sitä, että joskus luomme toisenlaisen maan. Antaisimme kaiken, auttaisimme ystävää, ehkä kaukana se on, mutta toivo jää. Rukoilkaamme tulevaan vuoteen rauhaa ja viisautta yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Voimme pitää toivon liekkiä yllä henkilökohtaisella tasolla ja näin valo voi loistaa muillekin. Suurempi kuva on korkeimmassa kädessä.

Siunattua alkavaa vuotta kaikille!

Johanna Ojakoski

seurakuntalainen

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

HARTAUSKIRJOITUS 16.2.2025 07:00 Tilaajille

Hartauskirjoitus: Palapeli

HARTAUSKIRJOITUS 9.2.2025 07:00 Tilaajille

Hartauskirjoitus: Enää en elä minä – ”Usko Häneen ei ole harrastus tai sarja hyviä tekoja”

HARTAUSKIRJOITUS 2.2.2025 07:00 Tilaajille

Hartauskirjoitus: Hyväksyntä vai paheksunta? – ”Jos joku teistä on niin synnitön ja kunnollinen...”

HARTAUSKIRJOITUS 26.1.2025 07:00 Tilaajille

Hartauskirjoitus: Jeesus herättää uskon – ”Kaikki ihmiset ovat Jumalan silmissä yhtä arvokkaita ja rakkaita”

Uutiset 5.1.2025 10:00 Tilaajille

Hartauskirjoitus: Jumalan aikaan kirjoitettu