OIVASEUTU 1.12.2021 15:00

Hämeenkyrössä ja Ikaalisissa paloi 9 rakennusta neljän vuoden sisällä: Tänään on hyvä päivä tarkistaa palovaroitin!


Piip piip! Milloin olet viimein tarkistanut palovaroittimesi toiminnan? Tänään 1. joulukuuta vietetään valtakunnallista palovaroitinpäivää, jonka tarkoituksena on muistuttaa ihmisiä paloturvallisuudesta. Paloturvallisuusviikon antamien ohjeiden mukaan palovaroittimen testinappia tulisi painaa säännöllisesti, esimerkiksi kuukauden ensimmäisenä päivänä. Varoittimen paristo kannattaa vaihtaa joka vuosi, vaikkapa juuri 1. joulukuuta. Itse palovaroitin pitäisi vaihtaa 5–10 vuoden välein, sillä se vanhenee siinä missä muutkin palovaroittimet. Merkkiääni saattaa toimia, mutta savua laite ei enää tunnista.


Palovaroitin löytyy suurimmalta osalta

LähiTapiola Pirkanmaan tietojen mukaan valtaosalla pirkanmaalaisista (84 %) löytyy paristolla toimiva palovaroitin. Vain puolet (54 %) kertoo vaihtavansa patterin vuosittain.

Joka vuosi Pirkanmaalla syttyy kymmeniä kotitulipaloja. Hämeenkyrössä rakennuspaloja on syttynyt vuosina 2016–2020 yhteensä 9 kappaletta. Rakennuspalovaaroja kunnassa oli 16 kappaletta tänä aikana. Rakennuspalovaaralla tarkoitetaan tilannetta, jossa rakennuspalo olisi voinut päästä kehittymään, mutta tuli ei ole päässyt leviämään esimerkiksi sammutuksen ansiosta.
Ikaalisissa rakennuspaloja laskettiin 9 kappaletta ja rakennuspalovaaroja 10 kappaletta.
– Jos tuli tai savu tekee tuhoa, tilanteesta selvitään harvoin pelkällä säikähdyksellä. Onneksi valtaosa korvaamistamme palovahingoista on verrattain pieniä, eli ne rajoittuvat esimerkiksi johonkin osaan kiinteistöä tai irtaimistoa. Valitettavasti silloin tällöin tapahtuu kuitenkin myös mittavia rakennuspaloja, joissa puhutaan suurvahingosta tai mittavista remonteista ja asumisen haitasta ja pahimmillaan henkilövahingoista, kertoo korvausjohtaja Tapio Kärkelä LähiTapiola Pirkanmaalta.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

IKAALINEN 20.3.2024 16:09 Tilaajille

Pelastuslaitos sammutti akkupalon Teikankaantiellä Ikaalisissa

HÄMEENKYRÖ 18.3.2024 08:58 Tilaajille

Piharakennus paloi Siurontiellä Hämeenkyrössä – Ei henkilövahinkoja

JÄMIJÄRVI 8.1.2024 11:00 Tilaajille

Tuli tuhosi loma-asunnon Jämijärvellä – Henkilövahingoilta säästyttiin

HÄMEENKYRÖ 8.1.2024 09:00 Tilaajille

Pannuhuoneessa paloi Koivukujalla – Asukas tarvitsi sairaalahoitoa

VILJAKKALA 7.12.2023 12:00 Tilaajille

Viljakkalan koulupalo oli todellinen läheltä piti -tilanne – ”Sieltähän puski savua”