HÄMEENKYRÖ 10.2.2022 13:19

Hämeenkyrön sopeutusohjelma julki – Esiopetus varhaiskasvatukseen ja isoja myyntiodotuksia

Tuukka Olli

Hämeenkyrön kunnan sopeutusohjelma on julkaistu kokonaisuudessaan. Ohjelma tähtää säästöjen ja tulonlisäysten keinoin 2,9 miljoonan euron sopeutukseen vuosien 2022–24 aikana. UutisOiva kertoi muihin kuin henkilöstömenoihin kohdistuvista keinoista jo keskiviikkona ja painetussa lehdessä torstaina.

Tänään torstaina julkaistiin myös henkilöstömenoihin liittyvät toimet, sillä kunnan yt-neuvottelut päättyivät keskiviikkona.

Esiopetus varhaiskasvatukseen

Todennäköisesti eniten keskustelua herättävä esitys on esiopetuksen siirto perusopetuksesta varhaiskasvatukseen. Tätä on kunnassa yritetty jo kahdesti. Viime vuoden alussa kunnanvaltuusto hyväksyi tasapainotusohjelman, jonka yksi osa oli sama keino. Viimeisessä kokouksessaan ennen kesän kunnallisvaaleja valtuusto kuitenkin päätti jättää muutoksen tekemättä.

Muutoksella on tarkoitus tuottaa 290 000 euron säästöt muun muassa määräaikaisten ohjaajien vähentämisellä. Kyröskosken lapsista osa olisi esiopetuksessa Pilkkeessä, osa kirkonkylän päiväkodissa. Perusteluissa huomautetaan, että 84 prosenttia kunnista toteuttaa esiopetuksen varhaiskasvatuksessa. Muutos huonontaa esiopettajien työehtoja.
5-vuotiaiden maksuttomasta varhaiskasvatuksesta luovutaan, se ei ole lakisääteinen toimi. Aamu- ja iltapäivätoiminnan ulkoistus selvitetään.
Perusopetuksessa tasataan ryhmäkokoja, henkilöstömäärä katsotaan vuosittain talousarvion yhteydessä.
Kirjastossa leikataan aineistomäärärahaa ja kirjastoauto myydään. Kirjaston itsepalveluaikaa lisätään, yksi henkilötyövuosi vähennetään.

Tonttien ja kiinteistöjen myyntiä

Elinympäristöpalveluissa odotukset ovat pääasiassa tulojen nousussa. Tonttimyyntituloista, Hämeenkyrönväylän tiepohjan korvaustuloista ja rakennusoikeuksien myynnistä odotetaan tulevina vuosina satojen tuhansien eurojen myyntituloja.

Ateria- ja puhtauspalveluissa ei täytetä vapautuvia vakansseja. Energialaskuja pyritään pientämään ja kiinteistöjä myymään, esimerkiksi Pikkusilta. Lupataksoja nostetaan kymmenen prosenttia, katuvaloja vaihdetaan ledeiksi. Vesilaitoksen perusmaksuja nostetaan.
Perusturvapalveluissa toteutetaan erilaisia uudelleenjärjestelyitä. Esimerkiksi lastensuojelussa halutaan päästä tänä vuonna 50 000 euron säästöihin vahvistamalla matalan kynnyksen palveluita, jolloin sijaishuollon kulut pienevät.

Päätökset tässä kuussa

Hallinnosta vähennetään kolme henkilötyövuotta ja osallistavan budjetoinnin 10 000 euron määräraha poistetaan. Hyvinvointialueelta odotetaan ensi vuonna 465 000 euron vuokratuloja.

Kunnanhallitus päättää sopeutusohjelmasta maanantaina. Valtuustossa paketti on 21. helmikuuta.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

HÄMEENKYRÖ 11.10.2024 09:00 Tilaajille

Aloite: Alueellinen palloilu- ja uimahalli selvitykseen – ”Uimahalli on kunnalle liian suuri ponnistus”

HÄMEENKYRÖ 10.10.2024 13:00 Tilaajille

Ponkiniemi ihmetteli Hämeenkyrön investointien suunnittelua – ”Eivätkö konsultit osaa laskea?”

HÄMEENKYRÖ 10.10.2024 09:00 Tilaajille

Hämeenkyrön valtuustossa risuja aloitteen käsittelyajasta – ”Nyt vastataan, että selvitetään”

HÄMEENKYRÖ, IKAALINEN, JÄMIJÄRVI 9.10.2024 07:00 Tilaajille

Yhä useampi kunta joutuu taiteilemaan, jottei päädy ministeriön tarkkailulistalle – ”Luotamme omaan tekemiseen”

HÄMEENKYRÖ 8.10.2024 13:00 Tilaajille

Hämeenkyrö hylkäsi emätilatarkastelun – ”Aikansa elänyt, haitallinen, tarpeeton”