Mielipiteet 23.6.2021 18:00

Hämeenkyrön seurakunta vastaa

Torstain 17.6. UutisOivassa oli mielipidekirjoitus Hämeenkyrön vanhan hautausmaan tilasta.
Mennyt kevät ja alkukesä ovat olleet otollista aikaa ruohon kasvulle. Lämpöä ja kosteutta on riittänyt ja ruoho on kasvanut kohisten. Vanhalla hautausmaalla on ruohoa leikattu kuitenkin säännöllisesti. Lisäksi trimmeröintikierros on tehty hautakivien ympärillä. Vanhan hautausmaan työntekijät huolehtivat myös kirkonmäen, Isopappilan ja Punaisen pirtin, sekä vanhan Hollitien viraston alueen ruohonleikkauksesta hautausmaan lisäksi.
Näin alkukesästä on hautausmailla paljon muitakin töitä kuin pelkästään ruohonleikkaus; seurakunnan hoidossa olevat kukkapesät kaivetaan ja mullat vaihdetaan, myös koko sankarihautausmaa, talven aikana kaivetut haudat kunnostetaan roudan sulamisen jälkeen, hoito- ja kasteluhaudat tikutetaan ja lopulta myös kukat istutetaan. Kukkien istuttamisen jälkeen alkaa kastelu, jota täytyy tehdä usein ja säännöllisesti, jos taivaalta ei tule sopivasti vettä.
Hoitohautojen tikutuskin on aikaa vievää työtä. Hoitoja maksetaan viiveellä, lisäksi pelkkiä kesän kasteluhoitoja pystyi ostamaan aina menneeseen perjantaihin asti. Maksetut hoidot täytyy tarkastaa ensin hautausmaalla koneelta ja sen jälkeen tikuttaa oikea hauta oikealla maksetulla hoidolla. Tämä on lähes näkymätöntä työtä tässä vaiheessa, mutta loppukesästä varsin näkyvää, kun kukat kukkivat.
Seurakunnalla on erittäin osaavat pitkänlinjan työnjohtajat sekä vanhalla hautausmaalla että Mäntyrinteellä. Lisäksi puolen vuoden kausityöntekijät molemmilla hautausmailla ovat olleet seurakunnalla aikaisemminkin useampana kesänä. Tämä helpottaa todella paljon jokapäiväistä työtä, sillä esimerkiksi vanhan hautausmaan oppimiseen menee aikaa. Seurakunta ja hautausmailla liikkuvat saavat olla kiitollisia siitä, että työntekijät ovat sitoutuneita ja uskollisia, vaikka töitä ei olekaan tarjolla koko vuodeksi.
Seurakunnan tulot ovat vähentyneet viime vuosina ja parempaa aikaa tuskin on näkyvissä. Henkilöstömenot ovat korkeat jo nykyisin. Tulojen vähenemisen myötä myös hautausmailla on mietittävä tarkkaan esimerkiksi koneiden ja laitteiden uusiminen sekä hankinta. Viime kädessä seurakunnan työntekijöiden määrästä ja vuosittaisesta talousarviosta vastaa kirkkoneuvosto ja -valtuusto.
Kesäaikaan kannattaa tehdä tutustumisretkiä naapurikuntien ja -kaupunkien hautausmaille. Tämä antaa perspektiiviä hautausmaiden yleiseen siisteys- ja ruohonleikkaustasoon. Niin hautausmaiden hoito, kuin esimerkiksi omien kukkamaidenkin hoito, on täynnä kompromisseja; osa tykkää enemmän rikkaruohoista ja luonnonmukaisuudesta kuin toinen.
Vastaamme mielelläni lisäkysymyksiin, mutta mieluummin muualla kuin tämän lehden palstoilla. Hyvää kesää ja juhannusta!

Hautausmaiden ja työntekijöiden puolesta
Paula Ylivakeri
kiinteistö- ja hautaustoimen työnjohtaja

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

IKAALINEN 25.3.2024 15:40 Tilaajille

Keväinen päivä houkutteli Villa Vihdan tapahtumaan

IKAALINEN 13.3.2024 17:00 Tilaajille

Parasta pilkkimisessä on luonnon tarkkailu, saalis on siihen päälle bonusta – ”Kala itse päättää, ottaako se syöttiin”

JÄMIJÄRVI 13.3.2024 09:00 Tilaajille

Uuden talon rakentaminen on harvinainen projekti, muuten jämijärveläisrakentajia työllistävät paljon mökkiläiset

IKAALINEN 12.3.2024 15:00 Tilaajille

”Aina ollaan valmiita tulemaan mukaan” – Kaupungin viestintämateriaalia varten poseerattiin kylpytakeissa Kyrösjärven jäällä

OIVASEUTU 8.3.2024 09:40 Tilaajille

Lauantaina ladut kutsuvat jälleen – Reppu-Pirkassa hiihdetään kuninkaallisten seurassa