JÄMIJÄRVI 13.9.2022 08:30

Hämeenkankaalla tutustutaan laavuihin lauantain Laavujen kierroksella, mukana Varalan urheiluopiston opiskelijoita

Liisa Raipala

Hämeenkankaan reitteihin, laavuihin ja kotiin voi tutustua Laavujen kierroksella, joita järjestetään kahtena syksyviikonloppuna.

Jämillä kierretään laavuja lauantaina 18. syyskuuta kello 11–14, ja kohteina ovat Elämyskota, Niinikota ja Koivistonharjun laavu. Päivä on suunniteltu kävelypainotteiseksi. Kulkea voi Pirkan uraa pitkin, ja Koivistonharjulle pääsee Koivistonkierrosta myöten. Tapahtuma on tarkoitettu monentasoisille liikkujille, ja kohteisiin pääsee myös autolla.
Päivän aikana Varalan urheiluopiston opiskelijat järjestävät taukopaikoilla ohjelmaa, ja paikalliset järjestöt pitävät puffettia. Tulossa on esimerkiksi narulla tasapainoilua, heittopisteitä ja kasvomaalausta.
Tapahtumaa järjestää Jämijärven kunta yhdessä Varalan urheiluopiston, paikallisten yhdistysten ja Kankaanpään kaupungin kanssa.
– Varalan urheiluopisto on reilun tunnin matkan päässä, ja yhteistyötä heidän kanssan pitää vahvistaa. He voisivat olla tapahtumissa apuna, ja heidän kanssaan on myös keskusteltu liikuntaneuvonnan järjestämistä. Sitä voisi tarjota myös etänä. Opiskelijat ovat olleet innokkaina mukana, ja heille tällainen työelämäyhteistyö on tärkeää, sanoo Jämijärven vt. hyvinvointipäällikkö Teemu Huhtakangas.
Lauantaina lokakuun 1. päivänä kello 11–14 on vuorossa pyöräilypainotteinen retkipäivä Kankaanpään puolella Hämeenkangasta, ja kohteina ovat Viidentienristeys, Kuninkaanlähde ja Ruskalaavu.

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

JÄMIJÄRVI 20.3.2024 14:00 Tilaajille

Jämijärveläinen seikkailupuisto myynnissä – Mukana tulevat vaijeriliuku ja kiipeilyvaljaat

JÄMIJÄRVI 12.2.2024 17:00 Tilaajille

Jämille halutaan lisää tapahtumia – tähän tähtäävää hanketta vetämään on valittu paikkakuntalainen Laura Koivumäki

JÄMIJÄRVI 27.1.2024 10:00 Tilaajille

Skicross-hiihto kehittää ketteryyttä ja tasapainoa – Vetääkö Jämin entinen laskettelurinne maastohiihtäjiä treenaamaan taitojaan?

JÄMIJÄRVI 26.1.2024 09:00 Tilaajille

Jämin kisoissa pääsee seuraamaan valjakkojen menoa – Rekikoiralla on palava into juoksemiseen

JÄMIJÄRVI 9.12.2023 10:00 Tilaajille

Jämin ladut ovat luvattua paremmassa kunnossa – Sotaharjoituksen sotkema Pirkan ura hoidetaan jouluksi hiihtokuntoon vaikka kolaamalla