Mielipiteet 20.5.2021 11:15

Ehdokkaalta: Vanhukset ja lapsiperheet tärkeitä

Olen 53-vuotias Etelä-Pohjamaalta kotoisin oleva rakennusalan yrittäjä. Perheeseeni kuuluu avopuolisoni ja neljä lasta. Olen elämäni aikana asunut ympäri Suomea. Lähinnä menevän työni vuoksi. Puolisoni kanssa päätettiin tänne Hämeenkyröön asettautua, Heinijärvelle. Tästä on helppo kulkea joka puolelle.
Yrittäjyys on lähellä sydäntäni ollut aina, jo pikkupojasta lähtien. Metsällä isäni kanssa puolukoita ja mustikoita keräämässä oman perheen käyttöön ja myöskin myyntiin. Sittemmin varaosamyyjän tutkinnon suoritettuani olin myyntitehtävissä varaosamyyjänä, grillimyyjänä ja myöhemmin ravintola-alalla. Näistä kaikista on jäänyt pelkästään positiivisia kokemuksia. Rakennusalalle lähdin kaksikymmentä vuotta sitten. Tästä ajasta yrittäjänä olen ollut kymmenen vuotta.
Terveyspalvelut ovat tärkeitä ja niiden on pysyttävä kunnossa ja jotain parannusta toivoisin. Tärkeitä asioita ovat myös vanhukset ja lapsiperheet. Kehitettävää varmasti on. Tähän liittyy myös paljon kyläyhteisöt ja koulut, jotka on pidettävä toimivana. Varsinkin lasten osalta erityisiä tarpeita vaativille, että tarpeet huomioidaan ja pystytään toimimaan heitä varten. Nuorisolle kehittäisin toimintaa mahdollisesti tulevan musiikkiyhdistyksen kautta ja muuta aktiviteettia. Vanhukset taasen tarvitsevat myös erityishuomiota. On tärkeää, että on riittävästi työntekijöitä vastaamaan vanhuksien tarpeista. Pitämään huolta heistä, että on hyvä olla.
On monia asioita, mitä Hämeenkyrössä haluaisin saada aikaan. Paljolti on huolestuttanut esimerkiksi yritystilat, jotka ovat tyhjillään. Tähän pitäisi saada parannusta, että yrittäjienkin kannattaa tänne tulla. Saataisiin elämää Hämeenkyröön ja Kyröskosken puolelle. Meidän täytyy saada kolmostien uusille teollisuusalueille uusia työllistäjiä, jotka työllistävät paikallisia sekä tuovat uusia asukkaita kuntaan.
Tärkeitä asioita Hämeenkyrössä ovat myös joukkoliikenne, rakennuslupa-asiat, rantatonttikaavoitus, paikallistiestö ja mahdollinen tuulivoimapuiston suunnittelu.

Olli Varamäki
kuntavaaliehdokas, kokoomus sit.
Hämeenkyrö

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

Mielipiteet 7.6.2021 15:30 Tilaajille

Ehdokkaalta: Avoimuutta, yhteistyötä koko Ikaalisten hyväksi

Mielipiteet 4.6.2021 12:00 Tilaajille

Ehdokkaalta: Oikeutta ja tasa-arvoa ympäristönsuojeluun

Mielipiteet 3.6.2021 18:00 Tilaajille

Miksi äänestää nuorta?

Mielipiteet 3.6.2021 13:00 Tilaajille

Ehdokkaalta: Perheet keskiöön

Mielipiteet 3.6.2021 12:00 Tilaajille

Ehdokkaalta: Minun Ikaalinen