Mielipiteet 21.5.2021 12:00

Ehdokkaalta: Tarvitaan toimia työllisyyden puolesta

Työllisyys Ikaalisissa on heikko, Pirkanmaan kunnista tällä hetkellä kaikkein korkein eli 13,1 prosenttia. Tämä ylittää myös koko maan keskiarvon. Työllistäviä ja ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä tulisi lisätä, koska pitkäaikaistyöttömyys tutkitusti passivoi ihmisiä, lisää mielenterveysongelmien riskejä ja syrjäytymistä.
Työllisyyskatsauksen mukaan helmikuussa Pirkanmaalla oli kuitenkin avoimia työpaikkoja edelleen 8 000. Toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa ja lukioissa tulisi huolehtia siitä, että yksikään oppilas ei keskeyttäisi opintojaan ja jäisi tyhjän päälle ja hänellä olisi selkeä jatkosuunnitelma oppilaitoksesta irtautumisen jälkeen.
Työllisyyden edistämiseen tähtäävät palvelut eivät kuitenkaan voi olla sellaisia, joilla vaan siivotaan tilastoja, vaan niissä pitää olla järkeä eli edistää henkilön työllistymistä ja osaamista. Työttömille olisi hyvä tehdä myös terveystilan arviointi, jolloin voidaan kartoittaa ja hoitaa myös työllisyyden terveydellisiä haasteita ja esteitä.
Laadukkaat ja riittävän kattavat sosiaali- ja terveyspalvelut tulee turvata kaikille kuntalaisille asuinpaikasta riippumatta.
On myös tärkeää, että mielenterveys- ja päihdeongelmiin tartutaan varhaisessa vaiheessa, esimerkiksi jo kouluissa.
Ikaalinen on laaja kaupunki, ja hoitoon pääsy on turvattava esimerkiksi tekemällä yhteistyötä naapurikuntien kanssa.
Ikaalisten tunnettavuuden ja houkuttelevuuden lisääminen on toivottavaa, etenkin lapsiperheiden saamiseksi. Ikaalisiin muuttoa ei paranneta sillä, että panemme rantamme myyntiin. Se on lyhytnäköistä toimintaa.
Kaupungin tulisi tarjota laadukkaat palvelut myös senioreille. Erityisesti kotihoitopalvelut on turvattava. Senioreille on turvattava arvokas vanhuus ja laadukas hoito myös laitoksessa.
Moni uudistus ei vaadi lisää resursseja, vaan enemmän uusien tehokkaiden prosessien muodostamista ja yhteistyötä eri alojen toimijoiden kanssa. Yksin puuhastelu on lopetettava.
Matkailuun Ikaalisissa kannattaa panostaa etenkin näinä aikoina, kun suositaan kotimaan matkailua.

Sirpa Kotti
kuntavaaliehdokas, KD
Ikaalinen

Jaa artikkeli

Facebook Twitter Kommentoi

Kommentit

Toivomme vilkasta ja moniäänistä keskustelua! Noudatathan pelisääntöjä.

Kirjoita selkeästi ja napakasti. Kaikki viestit luetaan ja hyväksytään ennen julkaisua. Loukkaavia, henkilöön meneviä tai vihamielisiä kommentteja emme julkaise.

Kiitos kommentistasi!

 

Anna nimimerkki, mikäli et halua kommentoida omalla nimelläsi.

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.

Lue lisää

Mielipiteet 7.6.2021 15:30 Tilaajille

Ehdokkaalta: Avoimuutta, yhteistyötä koko Ikaalisten hyväksi

Mielipiteet 4.6.2021 12:00 Tilaajille

Ehdokkaalta: Oikeutta ja tasa-arvoa ympäristönsuojeluun

Mielipiteet 3.6.2021 18:00 Tilaajille

Miksi äänestää nuorta?

Mielipiteet 3.6.2021 13:00 Tilaajille

Ehdokkaalta: Perheet keskiöön

Mielipiteet 3.6.2021 12:00 Tilaajille

Ehdokkaalta: Minun Ikaalinen