Tekstiviestit ja soitetut 5.12.2019

mielipidekirjoitus pirkanmaa hämeenkyrö ikaalinen jämijärvi viljakkala

 

 

 

Kiitos todella kuvaavasta kirjoituksesta Paula Muurimäelle. Toivon, että teknisen lautakunnan esitys otetaan uudelleen tarkasteluun ja päätös on lautakunnan esityksen mukainen. Onhan luottamushenkilöissä muitakin fiksuja kuin teknisen lautakunnan asiaa puoltaneet jäsenet vai onko?! Jää nähtäväksi merkitseekö Ikaalisten imago jotain päätöksenteossa. Vaikuttaako luonnon monimuotoisuus ja ihmisten hyvinvointi mitään? Odotan mielenkiinnolla!

Anneli Ranne

 

– – –

 

Neljän terveyskeskuksen vuodeosastopaikan vähennys tarkoittaa, että neljä potilasta enemmän makaa koko ajan kalliissa erikoissairaanhoidossa. Tällä päätöksellä Ikaalisten talousahdinko vain kasvaa.

Ihmettelijä

 

– – –

 

Hienoa, että Ikaalisissa maatalous kehittyy, vaikka valitukset söivät kallista aikaa ja rahaa! Muutoinkin pitäisi keksiä vetovoimatekijöitä. Syntyvyys laskee ja pikkukylät kuihtuu! Myös Luhalahden koulun tulee säilyä, hyvin elinvoimainen kylä ja lähinnä Tamperetta.

Perinteet kunniaan

 

– – –

 

 

Ikaalisten toimitukseen soittanut päivitteli sitä, miten Ikaalisten sisääntulotien suojatiellä oli viime viikolla tielläliikkujia ilman heijastinta, myös lapsia.

Soittaja oli nähnyt samassa paikassa keskiviikkona läheltä piti -tilanteen, kun aikuinen tienkäyttäjä oli jäädä auton alle.

– Nyt on menossa vuoden pimein aika, soittaja muistuttaa.

– Vanhempien pitäisi siis huolehtia lastensa heijastimen käytöst.

– Myös aikuisten tulee muistaa asia omalta kohdallaan.

 

– – –

 

Ikaalisten toimitukseen niin ikään soittanut lukija oli harmistunut taksissa saamastaan palvelusta.

– Kävin Tampereella ostoskeskuksessa sijaitsevalla lääkärinvastaanotolla Kela-taksilla. Kysyin kuljettajalta, miten pääsen oikeaan paikkaan. Kuljettaja käski mennä pääovesta ja sanoi paikan löytyvän sieltä. Olin ensimmäistä kertaa tässä ostoskeskuksessa. Onneksi aivan sivullinen naishenkilö auttoi minut oikeaan paikkaan. Jäi huono kuva kuljettajasta, kertoo 80-vuotias mummu.

 

 

Lähetä oma mielipiteesi UutisOivan sivuille! Ota meihin yhteyttä sähköpostitse toimitus@oivaseutu.fi tai lähetä tekstiviesti tai WhatsApp-viesti numeroon 044 082 0040.